Kuulokoje

Kaksi tyttöä kuvattuna takaapäin muodostavat käsillään sydämen. Heidän edessään näkyy kanjoninäkymä.

Ulkomailla opiskelun ABC: tietoa kuulovammaisille nuorille

Teksti alun perin julkaistu LapCI ry:n blogissa 11/2023.  Kela: saatavilla olevat tuet  Haaveiletko opiskelijavaihtoon lähtemisestä? Vai oletko kenties kiinnostunut suorittamaan koko tutkintosi ulkomaisessa oppilaitoksessa? Jos olet suuntaamassa ulkomaille päätoimiseksi opiskelijaksi (eli ensisijaisesti opiskelijana, et työntekijänä…

Kuulokojeiden toiminta

Digitaalista kuulokojetta voi verrata pienikokoiseen tietokoneeseen. Digitaalisissa kojeissa pystytään matemaattisesti mallintamalla muokkaamaan vahvistettavaa ääntä erilaisiin kuulon alenemiin ja ääniympäristöihin sopivaksi. Ennen digitaalisia kuulokojeita käytössä olleet analogisesti kuulokojeet vahvistivat kaikkia kuulokojeeseen saapuvia ääniä kovaäänisen tapaan. Digitaalisissa…

Koristelua ja tuunausta

Kun lapset tulevat päiväkoti- ja kouluikään, nousee myös kuulokojeiden ulkonäkö tärkeään asemaan. Sairaalasta saa usein valita värin kuulokojeelleen, mutta sen lisäksi on mahdollista koristella kojeita esimerkiksi tarroilla ja koruilla. Pitäkää kuitenkin mielessä, että kuulokojeet ja…

Elektroakustinen istutejärjestelmä

Elektroakustinen istutejärjestelmä (EAS) tarjoaa kuuloratkaisun ihmisille, jotka kuulevat jonkin verran matalia taajuuksia, mutta joiden korkeiden taajuuksien kuuleminen on merkittävästi heikentynyt. Käytännössä EAS yhdistää synkronoidusti akustisen kuulokojeen ja sisäkorvaistutteen teknologiaa, minkä vuoksi sitä nimitetään myös hybridi-implantiksi. Tällöin kuulomaailma saadaan mahdollisimman luonnolliseksi,…

Neljä askelta kuulemiseen

Kuulokojeen tai sisäkorvaistutteen saamisesta on vielä matkaa siihen, että voi huoletta nauttia maailman äänistä. Äänten ja kuuntelun kanssa täytyy edetä pikkuhiljaa. Tohtori, puheentutkija Norman Erber jakaa matkan kuulemiseen neljään askeleeseen: havaitsemiseen, erottamiseen, tunnistamiseen ja ymmärtämiseen….

Luujohtokuulokoje

Luujohtokuulokojeen (bone anchored hearing aid) toiminta perustuu luujohtokuulemiseen eli ääni siirtyy luun kautta suoraan sisäkorvaan. Tämän tyyppien kuulokoje on tarkoitettu ihmisille, joilla on mikrotia, ahdas korvakäytävä tai jotka eivät muusta syystä voi käyttää perinteistä kuulokojetta. Mikäli…

Vauva ja kuulokoje

Ensimmäisenä ikävuotena luodaan pohja lapsen kielelliselle kehittymiselle. Lapsi kasvaa nopeasti, joten kuulokojeen korvakappaleen joutuu uusimaan usein, jopa parin viikon välein. Oikean kokoinen korvakappale varmistaa sen, että laite pysyy oikeassa paikassa. Älä odota liian kauan. Alle…

Miten kojeet pysyvät korvissa?

Pienet lapset usein yrittävät ottaa kuulokojeita pois korvista. Syitä siihen voi olla monia. Alle kaksivuotiaalla se voi liittyä omaan kehoon ja maailmaan tutustumiseen, käsillä kun tutustutaan kaikkeen muuhunkin. Joskus se voi liittyä epämiellyttäviin tuntemuksiin, mikäli…