Tukitoimet

Pieni prinsessa

Vaikea alku Tyttäreni Martta oli jo pienenä iloinen ja tomera pikkuneiti. Muistan, että kiinnitin jo varhain huomioni siihen, että hän oli harvinaisen lahjakas tekemään palapelejä. Martta meni 1,5 vuotiaana päiväkotiin normaalikuuloisen statuksella. Huonokuuloisuutta ei alussa…

Tiian koulussa kuuluu hyvin

Tiia Huotari on 13-vuotias kajaanilainen, joka on tänä syksynä aloittanut yläkoulun. Syntymäkuurolla Tiialla on toisessa korvassa sisäkorvaistute. Toisessa korvassa on kuulokoje, mutta se vaihdetaan istutteeseen vielä tämän vuoden aikana. Hänen perheeseensä kuuluvat vanhemmat Hanna ja…

Tukea koulunkäyntiin Oppimis- ja ohjauskeskus Valterista

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin perustehtävät ovat Opetusministeriön opetuksen järjestämisluvan mukainen esi-, perus- ja lisäopetus Opetukseen liittyvien tukipalvelujen järjestäminen Ohjaus- ja tukipalvelut Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla ohjaus- ja tukipalveluita. Keskeisimmät tukipalvelut kuulovammaisille…

Avustaja, ohjaaja, tulkki?

Lähipäiväkoti/kouluperiaatteen mukaan lapselle tarjotaan päivähoito- tai koulupaikka mahdollisimman läheltä kotia. Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tuki tuodaan ensisijaisesti sinne, missä lapsi on. Riippuen päivähoito/koulumuodosta, lapsi voi tarvita avustajaa tai tulkkausta. Avustaja Avustaja voi henkilökohtaisena avustajana avustaa…