Kuulovamma

Kaksi tyttöä kuvattuna takaapäin muodostavat käsillään sydämen. Heidän edessään näkyy kanjoninäkymä.

Ulkomailla opiskelun ABC: tietoa kuulovammaisille nuorille

Teksti alun perin julkaistu LapCI ry:n blogissa 11/2023.  Kela: saatavilla olevat tuet  Haaveiletko opiskelijavaihtoon lähtemisestä? Vai oletko kenties kiinnostunut suorittamaan koko tutkintosi ulkomaisessa oppilaitoksessa? Jos olet suuntaamassa ulkomaille päätoimiseksi opiskelijaksi (eli ensisijaisesti opiskelijana, et työntekijänä…

Kuulokojeiden toiminta

Digitaalista kuulokojetta voi verrata pienikokoiseen tietokoneeseen. Digitaalisissa kojeissa pystytään matemaattisesti mallintamalla muokkaamaan vahvistettavaa ääntä erilaisiin kuulon alenemiin ja ääniympäristöihin sopivaksi. Ennen digitaalisia kuulokojeita käytössä olleet analogisesti kuulokojeet vahvistivat kaikkia kuulokojeeseen saapuvia ääniä kovaäänisen tapaan. Digitaalisissa…

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry antaa apua kuulo- ja tukikoirien koulutukseen. Kuulokoira opetetaan reagoimaan omistajalleen tärkeisiin ääniin. Koira koskettaa tassullaan tai kuonollaan, kun jotain huomionarvoista tapahtuu. Yhdistys ei kouluta koiraa valmiiksi, vaan se opastaa ja…

Kuulo ja kuulovammat

Videossa on havainnollistettu äänen kulkeutuminen korvassa. [Video Describing the Process of Hearing and How it Works | MED-EL ] Korva koostuu kolmesta osasta: ulko-, väli- ja sisäkorvasta. Ulkokorva muodostuu korvalehdestä ja korvakäytävästä, joka poimii ääniaallot…

Nettipelejä ja sovelluksia

Tietokoneille, tableteille ja älypuhelimille on tarjolla paljon laadultaan vaihtelevia, kuulovammaisille lapsille soveltuvia tai varta vasten heille tehtyjä pelejä ja harjoitusohjelmia. Lisäksi netistä löytyy selaimen kautta pelattavia pelejä, joita ei tarvitse asentaa omalle laitteelle. Omiin tarpeisiin…

Hätäpuhelupalvelut kuulovammaisille

Hätäkeskuksella on maanlaajuinen, kiireellisiin hätätilanteisiin tarkoitettu tekstiviestipalvelu. Hätätekstiviestin voi lähettää vain sellaisesta puhelinnumerosta, joka on rekisteröity etukäteen. Tekstiviestejä voi lähettää rekisteröitymisen jälkeen numeroon 112. Palvelu on tarkoitettu erityisesti kuulovammaisille ja niille, joilla on vaikeuksia tuottaa…