Ulkomailla opiskelun ABC: tietoa kuulovammaisille nuorille

Kaksi tyttöä kuvattuna takaapäin muodostavat käsillään sydämen. Heidän edessään näkyy kanjoninäkymä.

Teksti alun perin julkaistu LapCI ry:n blogissa 11/2023

Kela: saatavilla olevat tuet 

Haaveiletko opiskelijavaihtoon lähtemisestä? Vai oletko kenties kiinnostunut suorittamaan koko tutkintosi ulkomaisessa oppilaitoksessa? Jos olet suuntaamassa ulkomaille päätoimiseksi opiskelijaksi (eli ensisijaisesti opiskelijana, et työntekijänä tai lomamatkalaisena) saat kaikki samat tuet kuin mitä saisit Suomessakin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olet oikeutettu opintotukeen ja vammaistukeen myös vaihtovuotesi/ulkomailla opiskelun aikana. Tämä kaikki kuitenkin edellyttää, että 

  • Pysyt Suomen sosiaaliturvan piirissä koko ulkomailla oleskelun ajan, eli et esimerkiksi vaihda virallista kotikuntaasi kohdemaahan 
  • Opiskelet ulkomailla vain tilapäisesti, eli vaihtovuodellasi/tutkinnollasi on selkeät aloitus- ja loppumispäivämäärät 
  • Opiskelu on päätoimista ja vastaa Suomessa tuettavia opintoja 
  • Oppilaitos on julkisen valvonnan alainen, eli akkreditoitu.  

Opintotukea ei voi saada esim. lyhyille kielikursseille, yksittäiselle kurssille tai jos opinnot järjestetään kokonaan etäopintoina. Lue lisää poikkeustapauksista Kelan sivuilta 

Tulkkauspalvelut 

Jos sinulla on tarve viittomakielen tulkkaukselle tai kirjoitustulkille osana opintojasi, sinun on mahdollista saada nämä Kelan kautta myös ulkomailla opiskelun ajaksi joko osittain tai kokonaan etänä. Jotta saat tulkkauksen ulkomaille sinun on kuitenkin haettava sitä erikseen TU3-lomakkeella ja perusteltava tarpeesi sille. Tulkkauspalvelu ei maksa opiskelijalle mitään. 

Kuulon apuvälineet: poikkeustilanteet ja huolto ulkomailla 

Vaikka onkin melko epätodennäköistä, että kuulon apuvälineet rikkoutuisivat peruuttamattomasti tai hukkuisivat ulkomailla opiskelun aikana, se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Huoli siitä mistä saisi apua, jos kuulokoje tai SI-puheprosessori lakkaa toimimasta kesken vaihtovuoden, on täysin ymmärrettävä. Alla on vastauksia yleisimpiin huolenaiheisiin liittyen apuvälineiden huoltoon ja poikkeustapauksiin ulkomailla oleskellessa. Vastauksia varten konsultoimme HUS:in pää- ja kaulakeskuksen sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien linjan ylilääkäriä Antti Aarnisaloa. 

Mitä jos kuulon apuväline häviää tai rikkoutuu ulkomailla oleskelun aikana? 

Laitevalmistaja kohtaisia erillisiä maasopimuksia ei ole. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. Cochlearin tukipiste kohdemaassa ei välttämättä pysty auttamaan mitenkään, jos sinun käyttämäsi Cochlearin laite vioittuu. Kysy omasta kuulokeskuksesta jo ennen ulkomaille lähtöä miten sinun tulee toimia, jos oma laite häviää/hajoaa opiskeluiden aikana. 

Mitä jos kuulolaitteeni tarvitsee huoltoa/säätöjä ulkomailla opiskelun aikana? 

Nämä täytyy sopia oman kuulokeskuksen kanssa erikseen, sillä on maakohtaisia eroja siinä, miten kuulon kuntoutus on järjestetty. 

EU-sairausvakuutuskortti on hyvä olla, jos matkustaa EU:n sisällä. Laitteeseen tehtävät välttämättömät korjaukset kuuluvat akuutin hoidon/kuntoutuksen piiriin, ja tämän pitäisi onnistua kohdemaassa EU:n sisällä. 

Kannattaako esim. vaihtoletkua ja pattereita ostaa tarpeeksi mukaan Suomesta? 

Helpointa on ottaa niitä Suomesta mukaan. Tilattuakin niitä saa Suomesta (etenkin jos olet EU:n sisällä). Pattereita saa ostettua monista tavallisista kaupoistakin, ja osassa maita ne saattavat olla jopa halvempia kuin Suomessa (esim. Ruotsissa). 

Saanko ottaa muita apuvälineitä mukaan vaihdon/ulkomailla opiskelun ajaksi (esim. FM-laitteen)? 

Kysy myös tästä omasta kuulokeskuksesta. On tärkeää, että oma kuulokeskus on tietoinen suunnitelmistasi ja asiat laitetaan Suomessa kuntoon ennen matkalle lähtöä. Oma kuulokeskuksesi tukee sinua opiskelusuunnitelmissasi. 

Tyttö istuu mäellä ja katsoo edessä näkyvää merta ja rantaa kohti.

Saatavilla oleva tuki kohdekoulussa: miten valmistautua 

Hyppy tuntemattomaan on aina yhtä jännittävää, innostavaa ja pelottavaa, ja on täysin OK kokea monenlaisia tunteita ennen ulkomaille opiskelemaan lähtöä. Tärkeää on olla antamatta peloille ylivaltaa. Parhain tapa rauhoittaa mieltä on etsiä tietoa ja valmistautua mahdollisimman hyvin etukäteen.  

Aloita listaamalla ylös ne asiat, jotka sinua eniten askarruttavat ulkomailla opiskelussa. Kysymyksiä voi olla monia, kuten 

  • Millaiseen tukeen olen oikeutettu kohdekoulussa? Onko minun mahdollista saada käyttää esim. suomi-englanti-suomi-sanakirjaa tentissä apuna, tai voinko kuulovammaisena saada vapautuksen kokeista, joissa käytetään puhetta? 
  • Entä jos en kuule, mitä opettaja puhuu tai en saa hänen aksentistaan selvää? Mitä teen, jos en ymmärrä saamiani ohjeita? 
  • Koen isot ryhmätilanteet ahdistavina, koska pelkään, että jään huonon kuuloni takia keskustelun ulkopuolelle. Onko mahdollista löytää kavereita vaihtovuoden/ulkomailla opiskelun aikana ilman, että osallistun isoihin juhliin/ryhmätapaamisiin? 

Jokainen koulu on erilainen. Käytännöt saatavilla olevien tukikeinojen, luokkahuoneiden akustiikan ja opettajien etukäteistiedon (kuulovammojen, viittomakielen ja apuvälineiden suhteen) suhteen vaihtelevat suuresti. Kaikista helpoin ensiaskel on ottaa näistä seikoista selvää tutustumalla koulun nettisivuihin, sillä esim. monella yliopistolla on sivuillaan erillinen osio, jossa kerrotaan koulun saavutettavuus- ja esteettömyyspolitiikasta sekä saatavilla olevasta tuesta opiskelijoille. Englanninkielisillä koulusivustoilla kannattaa etsiä vastauksia esim. hakusanoilla accessibility (saavutettavuus/esteettömyys), hearing loss (kuulovamma), deaf (kuuro), sign language (viittomakieli) tai disability (vamma). 

Jos koulun nettisivuilta ei löydy suoria vastauksia voit ottaa heidän opiskelijahuoltoonsa tai kansliaan yhteyttä sähköpostitse. Jos sähköpostin kirjoittaminen englanniksi/vieraalla kielellä tuntuu pelottavalta, voit käyttää apuna alla olevaa viestipohjaa. Lihavoidut osat voit muokata oman tilanteesi mukaan.  

Dear sir/madam, 

I am writing to you as a prospective student. As it is, I am interested in doing my exchange year/studies in your school, but as I am hard of hearing (HoH)/deaf I have a few questions regarding accessibility that I would like to ask you before I proceed with my application. I hope you are able to answer these questions or you are able to forward them to a person who is in that position. 

  • How are the acoustics in your classrooms? Do the classrooms have e.g. rugs, or soft noise-blocking materials on the walls? If not, how is acoustic accessibility taken into consideration during classes? 
  • Are exchange students/foreign students allowed to use dictionaries during exams?  
  • Is it possible to get extra time to complete exams or postpone essay deadlines as a HoH/deaf person? Are there alternatives to exams that require listening comprehension (if there are any exams that require such)? 
  • Am I allowed to bring my FM system (= a microphone that the teacher would wear and that transmits their speech directly to my hearing aid/cochlear implant) to class? Are the teachers generally aware of how assistive hearing devices work? 
  • Are there any student support groups/societies in your school that are exclusively for HoH/deaf students?  
  • Is there a support person at the school who I can talk to if I need any help with my studies? 

I thank you for your time and look forward to hearing from you soon.  

Kind regards, 

Nimesi tähän 

Sosiaaliset tilanteet ja kuulovamma 

Kaikkiin kysymyksiin ja huoliin liittyen sosiaalisiin tilanteisiin ja niissä pärjäämiseen ei koulu voi välttämättä vastata. Lähtökohtaisesti sinä olet itse opiskelijana avainasemassa siinä, miten paljon tulet olemaan muiden opiskelijoiden kanssa tekemisissä niin koulun käytävillä kuin vapaa-ajalla. Itselleen on hyvä olla armollinen, sinun ei missään nimessä täydy saada sydänystäviä heti ensimmäisen viikon aikana. Jokainen opiskelukokemus on erilainen, jokainen ihminen on sosiaalisilta tarpeiltaan erilainen ja monet ulkoiset tekijät (esim. oletko koulusi ainut ulkomaalainen opiskelija vai onko samassa luokassa useampikin, onko koulu isossa kaupungissa vai keskellä preeriaa) vaikuttavat siihen, miten helppoa tai vaikeaa tutustuminen luokkatovereihin on, oli kuulovammaa tai ei. Älä siis ota turhia paineita siitä, että sinun pitäisi  

  • suoriutua vaihtovuodestasi tai ulkomaisesta tutkinnosta parhain arvosanoin  
  • kokea uusia, mielettömiä kokemuksia jokainen päivä ja matkustella aina kun voit tai 
  • hankkia laaja kaveripiiri ja osallistua mahdollisimman moneen yhteisötapahtumaan. 

Mene sen sijaan oman jaksamisesi ja kiinnostuksesi mukaan, ja muista levätä, kun tarvitset sitä. Arki on arkea ulkomaillakin. Tärkeintä on se, että sinulle jää kokemuksesta hyviä muistoja, pääset kartuttamaan taitojasi ja koet saaneesi kokemukselta jotain uutta.  

Kuulovamma tuo mukanaan omat haasteensa sosiaalisiin tilanteisiin vieraalla kielellä, mutta se ei ole mikään este. Moni ulkomailla paljon matkustellut ja opiskellut kuulovammainen (kuten Opiskelemaan!-webinaarissa puheenvuoron pitänyt SI-käyttäjä Juho Jauhiainen) on kertonut, että yksi tapa tehdä sosiaalisista tilanteista helpompia on yksinkertaisesti kertoa heti kättelyssä, että on huonokuuloinen/kuuro. Näin keskustelukumppaneille on ensitahdeista alkaen selvää, miten he voivat paremmin ottaa sinut huomioon. Älä pelkää pyytää puhujaa toistamaan sanomaansa (ei-kuulovammaiset tekevät sitä yhtä lailla), ja kerro rohkeasti, jos et ymmärrä kuulemaasi. Tuntemattomat aksentit, erilaiset äänenpainot ja odottamattomat puheen rytmit vaikuttavat kaikki siihen, miten paljon joudut keskittymään ymmärtääksesi puhujaa. Vähitellen näihin tottuu ja pystyt paremmin ennakoimaan ja päättelemään mistä puhuja puhuu, mutta on normaalia kokea varsinkin aluksi, että keskustelut verottavat sinulta enemmän voimia. Muista pitää tarpeeksi kuulotaukoja, jos koet tarvitsevasi niitä! 

Usko itseesi 

Elämä on tehty elettäväksi, ja jos sinulle tarjoutuu mahdollisuus suunnata ulkomaille opiskelemaan, siihen kannattaa rohkeasti tarttua. Valtaosa takaraivossa kummittelevista peloista on voitettavissa, ja realistisiltakin tuntuvat haasteet ja ongelmat ovat lopulta usein helposti selviteltäviä. Kysy rohkeasti apua, jos tarvitset sitä, ja ota selvää ennen kuin torppaat unelmasi. Sinä pystyt paljon suurempaan, kuin mitä osaat kuvitellakaan! 

Jos ulkomailla opiskelu/vaihtovuosi kiinnostaa, kannattaa tsekata nämä sivustot:

Kirjoittanut: Isa Pulli / LapCI ry