Saanan sisäkorvaistuteleikkaus

Saanan äiti kertoo lapsensa sisäkorvaistuteleikkauksesta. Saana on nyt 5-vuotias ja leikkaus tehtiin 2-vuotiaana. Saanan kuuloa oli tutkittu useaan otteeseen ennen leikkausta ja todettu ettei kuulokojeista ollut apua kuulolle, joten istutteet asennettiin kumpaankin korvaan.

Koska asumme lähellä leikkaavaa sairaalaa, saimme nukkua vielä viimeisen yön kotona. Edellisenä iltana sitä vahtii lasta kahta kauheammin; onko nenä tukossa? Onko tyttö terve leikkaukseen? Soitimmekin sairaalaan ja saimme ohjeen tulla aamulla paikalle joka tapauksessa, ja siellä lääkäri arvioi tilanteen.

saana_leikkiiTorstaiaamuna osastolla Saana alkoi leikkiä. Jonkin ajan kuluttua pikku potilas sai vaatteet ja rannekkeen. Vaatteet olivat vähän turhan isot, mutta ranneke oli mielenkiintoinen ja sitä esiteltiin muille.

Verenpaine mitattiin, lämpö otettiin korvasta ja hoitaja totesi kuinka hienosti lämpö saatiin otettua. ”Jos johonkin niin korvien ronkkimiseen nää meidän lapset ovat tottuneet” totesi äiti hoitajalle. Myös puuduttavat Emlat olisi saatu, mutta koska äiti oletti että nukutus tapahtuisi maskilla, ja toisaalta kuvauskerralla kanyyli oli laitettu ilman Emloja niin sovittiin, että jätetään laittamatta, koska Emlat myös kutistaa suonia ja tekee kanyylin laitosta pienellä lapsella vähän haastavampaa.

Noin klo 7.45 lähdimme kohti leikkaussalia. Saana sai kulkea matkan isän sylissä. Leikkaussalin ulkopuolella tyttö vaihtoi äidin syliin ja isä jäi odottelemaan käytävälle.

Anestesialääkäri ja sairaanhoitaja antoivat luvan mennä leikkaussaliin, tyttö edelleen äidin sylissä. Lääkäri kurkkasi suonet ja totesi, että nukutus kannattaa tehdä maskilla. Äiti otti Saanan tiukkaan syleilyyn ja lääkäri laittoi maskin naamalle. Hieman protestointia, mutta pian uni tuli. Oli vanhempien aika jättää tyttö ammattilaisten käsiin ja lähteä itse aamupalalle.

Hoitaja lupasi soittaa kun Saanan saisi hakea heräämöstä, ehkä noin klo 14-15 aikoihin. Päivän kuluessa isä ja äiti tekivät sairaalalla töitä, lisäksi käytiin läheisellä kaupalla ostoksilla ja syömässä. Tunnit olivat pitkiä ja piinaavia.

Klo 14.15 nähtiin leikanneen lääkärin saapuvan kahvioon. Hän huomasi meidät ja kävi tapaamassa. Hän kertoi leikkauksen onnistuneen ja salissa tehtyjen kokeilujen mukaan laitteiden pitäisi toimia hyvin. Hän lupasi tulla perjantaina aamupäivästä kotiuttamaan meitä.

Klo 15.30 aikoihin siirryttiin lastenosastolle odottelemaan. Vartin kuluttua hoitaja tuli kysymään olemmeko Saanan vanhemmat. Sen jälkeen lähdettion hakemaan potilas heräämöstä. Tyttö oli pöpperöisen oloinen ja känisi hieman. Lastenosastolla menimme 1. huoneeseen. Pian toinen hoitaja saapui ja kertoi, että meidän tulisi siirtyä toiseen huoneeseen. Saanan verenpaineet olivat heräämössä matalat nestehukan vuoksi ja hänen tilaansa tulisi tarkkailla tarkemmin.

Päästyämme toiseen huoneeseen Saana känisi enemmän ja enemmän. Hoitaja epäili käninän johtuvan pöpperäisyydestä, nestehukasta ja kivusta. Annettiin kipulääkettä ja hoitaja sanoi ottavansa verikokeen ja mittaavansa verenpaineen myöhemmin. Lisäksi kiinnitettiin EKG-läpyskät ja ne kytkettiin koneeseen, joka näyttää sydänkäyrät. Pian Saana nukahti äidin syliin.

Särkylääkkeen ja verikokeenoton jälkeen laitettiin nestepussi tippumaan. Tyttö känisi hieman ja nukahti sitten uudelleen äidin syliin. Nukkuessa Saana siirrettiin isän syliin, jotta äiti pääsi käymään iltapalalla kahviossa. Herättyään potilas sai lisää kipulääkettä, sekä pitkä- että nopeavaikutteista. Myös päivän ensimmäiset pissat saatiin tässä vaiheessa.

Kello 19.15 Saana nukahti ja hoitaja tuli katsastamaan verenpaineen. Tällä kertaa paineet olivat, luultavasti mm kivusta johtuen hieman korkeammat. Hoitaja lupasi, että myös lääkäri käy illan aikana paineita katsomassa. Yritimme vähän tankata yötä vasten. Omena- ja päärynämehu maistuivat. Jogurttia yritettiin, mutta se tuli heti ylös. Oksennuksesta näki myös, että vatsaan oli mennyt kuivaa verta luultavasi leikkauksen yhteydessä, joten sekin saattoi mahaa sekoittaa.

Isä lähti sairaalalta noin klo 21 aikoihin. Saana kävi yöunille klo 21.40. Äiti virittelin hetekan sängyn viereen ja sai unen päästä kiinni klo 22.30. Ensimmäinen herääminen koitti 23.30, jolloin Saana sai lisää kipulääkettä. Nyt Saana ei kuitenkaan enää ollut känisevän ja kärsivän oloinen, vaan alkoi tapailla jutusteluaan. Saana joi myös mehua, mikä tuli kaaressa ylös ja vaihtoon meni lakanat jne.

Uni tuli uudelleen ehkä yhden maissa reilun tunnin ajaksi. Seuraavan tunnin aikana yritettiin syödä mangososetta, juotiin mehua. Lopulta Saana nukahti äidin kainaloon hetekalle josta äiti nosti neidin omaan sänkyynsä.

Jälleen kello 4.30 aikoihin äiti heräsi vierestä kuuluvaan jutteluun. Potilas alkoi olla jo sitä mieltä että nukkuminen saisi riittää; oli kova halu lähteä käppäilemään pitkin huonetta jne. Se oli vaan hankalaa tipan, syke-mittarin jalassa ja EKG-läpysköiden kanssa, joten äiti joutui tuottamaan pettymyksen. Saana pyöri ja hyöri niin, että lopulta hoitaja otti läpyskät irti. Myös mangosose maistui, mutta vain itsesyötynä. Äiti odotti kello kuutta, jolloin isän piti palata osastolle. Äiti ajatteli että Saana voisi sitten pitää isälle seuraa ja äitiä nukkua vielä hiukan. Mutta mitä vielä! Uni tuli klo 5.50 äidin paitaa puristaen ja äitiä tuoksutellen. Vähän kello kuuden jälkeen äiti löysi käytävältä isän. Saanan unisaldo yöltä oli ehkä 5 tuntia, äidin kolme.

Yöhoitaja kävi viime töikseen huikkaamassa ”nähdään illalla”. Kohteliaasti vastasimme hänelle ”toivottavasti ei”. Pieni huoli Saanasta oli, että onko hän siinä kunnossa että voi lähteä kotiin.

Huoli kotiutumisesta osoittautui kuitenkin aivan turhaksi. Pikkuhiljaa olo alkoi paranemaan ja varovaisesti otettu askel askeleelta meidän oma Saana alkoi tulla esiin siitä pienestä ressukasta.

Kun olo näytti helpottavan, päätimme kokeilla aamupalan syömistä. Puuro ei kelvannut, mutta maito maistui. Pullo tyhjeni yhdessä hujauksessa, ja kaikki pysyi sisällä.

Klo 8.45 istuttiin aulassa, kun leikannut lääkäri saapui osastolle. Äiti kertoi lääkärille yön kuulumisista ja verenpaineen kanssa olleista ongelmista. Huoneeseen päästyämme lääkäri pyysi hoitajan avukseen ja poisti turbaanin Saanan päästä. Korvista ei ollut vuotanut verta oikeastaan ollenkaan ja kaikki näytti siistiltä. Nenästä tuli verta läpi yön, mutta se kuuluu asiaan. Saatiin ohjeet käydä poistattamassa tikit viikon kuluttua ja käyttää kotona kipulääkettä tarpeen mukaan. Hurraa, kotimatka siis odotti vain kaikkiaan reilun vuorokauden sairaalassaolon jälkeen.

Saanalle omat vaatteet päälle. Käytävällä eivät edellisen illan hoitajat aluksi tunnistaneet, että tässä oli sama tyttö joka illan oli huutanut turbaani päässä, kun neiti nyt viipotti pitkin osastoa hyväntuulisena ja tukka liehuen. Omahoitaja tuli jo lähettämään meitä kotiin ja toivotti hyvää jatkoa, kunnes äiti kysäisi että pitäisikö kanyyli vielä poistaa.

saana_ulkonaPerjantain aikana Saana nukkui jonkin verran, sai kotona kipulääkettä 6 tunnin välein ja totutteli taas kävelyyn, syömiseen ja normaaliin elämiseen. Kipulääkkeitä käytettiin vain perjantaina, sen jälkeen ei Saanan voinnista huomattu että kipuja olisi ollut. Koska Saana oli leikkausaikaan vielä kotihoidossa, ei päiväkodista tarvinnut olla poissa. Jos päiväkodissa olisi jo oltu, olisi sieltä ollut ”sairaslomalla” noin viikon verran tai sen mukaan miten lapsi voi.

Jo kahden päivän kuluttua leikkauksesta meillä kotona oli päällä sama meno kuin ennenkin. Vähän yritettiin rajoittaa pahimpia ja riehakkaimpia leikkejä, mutta eihän siitä juuri mitään tullut. Saanassa sinällään ei huomannut muutosta aiempaan, koska kuulokojeista ei apua oltu saatu eikä hän nyt kuullut mitään, koska yleensä kojeita ei enää käytetä leikatussa korvassa.

Tikit käytiin korvien takaa poistamassa noin kahden viikon kuluttua leikkauksesta. Tämä aika piti myös välttää pään kastumista ja toki vauvauinnista oltiin poissa niin kauan kun tikit olivat paikoillaan. Tikit poistettiin omassa terveyskeskuksessa sairaanhoitajan toimesta. Hiki siinä puuhassa tuli varmasti niin hoitajalle kuin äidille ja tytöllekin, koska syliote piti olla napakka jotta pieni pää pysyisi paikallaan kun hoitaja veitsen kanssa lankoja katkoi.

Tikkien poiston jälkeen odotimme vielä kaksi viikkoa ennen kuin sisäkorvaistutteet aktivoitiin. Tämä aika oli ihan tavallista arkea harrastuksineen.

Aktivointi taas on ihan oma lukunsa tätä tarinaa ja siitä ehkä jatkamme myöhemmin.

Teksti ja kuvat: Minna Mäkelä

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *