Isovanhemmuus

Kuulovammaisen lapsen isovanhemmuus alkaa, kun vammasta kerrotaan isovanhemmille. Jos lapsen kuulovamman toteaminen on vanhemmille vaikeaa, se on sitä usein myös isovanhemmille. Satakieliohjelman perhekonsultti Ritva Parkas muistuttaa, ettei isovanhempien kriisi ole välttämättä yhtä voimakas kuin lasten vanhempien. Sen sijaan heidän surunsa voi olla kaksinkertainen. Lapsenlapsensa lisäksi he ovat huolissaan oman lapsensa jaksamisesta.

Tieto helpottaa isovanhempia. Heidän on hyvä tietää lapsen kuulosta, kuntoutuksesta ja kommunikaatiosta. Parkas sanoo, ettei lapsen vanhempien tehtävä ole tukea isovanhempia. Näiden olisi hyvä päästä keskustelemaan vertaistensa kanssa. Hän kertoo äidin ja isän olevan usein narsistisesti sidoksissa lapseensa. Lapsen menestys on vanhemmille tärkeää, sillä se määrittää heidän omaa arvoaan. Isovanhemmilla ei sen sijaan ole samanlaista narsistista sidosta lapseen. He ovat usein vanhempia valmiimpia hyväksymään lapsenlapsen sellaisena kuin tämä on.

– Useilla on lämmin kuva isovanhemmistaan. Se johtuu ehkä siitä, että heiltä on mahdollisuus saada rakkautta ilman vaatimuksia.

Isovanhemmat saattavat silti kokea samanlaisia tunteita kuin lapsen vanhemmat. Lapsenlapsi saatetaan kokea pettymyksenä tai suruna. Lasta voi olla vaikea hyväksyä sukuun tai syyllistä etsitään miniän tai vävyn puolelta. Lapsi tarvitsee ihmisiä, jotka uskovat häneen. Parkas korostaa, ettei sääli kasvata lapsen itsetuntoa. Sen sijaan lasta rohkaisee se, että isovanhempi huomaa lapsen osaamisen ja ihanan persoonan.

YHTEINEN KIELI YHDISTÄÄ

Isovanhemmilla voi olla kuulonalenemista, sillä ikäkuulo on yleistä. Omakohtainen kokemus voi helpottaa lapsen kuulovamman ymmärtämistä, mutta ikäkuuloa ei suoraan voi verrata lapsen kuulovammaan. Lapsen kuulovamma nimittäin vaikuttaa kielen kehitykseen. Parkas toivoo, että isovanhemmat huomioisivat lapsen kuulovamman kommunikoidessaan tämän kanssa. He voivat poistaa taustahälyn, asettua puhuessaan lapsen tasolle, puhua kasvot lapseen päin, käyttää selkeää kieltä ja toistaa sanomansa tarvittaessa. Isovanhempien on myös hyvä huomioida, että ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa vähintään yhtä paljon kuulovammaisen lapsen kanssa kuin kuulevan.

Jos lapsi käyttää puhetta korvaavia kommunikaatiomuotoja, kuten viittomia, olisi myös isovanhemman hyvä opetella niitä. Sujuvalla kommunikaatiolla voidaan ylittää sukupolvien välinen kuilu. Parkas neuvoo isovanhempia kysymään perheeltä suoraan, millaista apua ja tukea he toivovat. Tuki voi olla henkistä tukea tai käytännön auttamista. Hän muistuttaa, etteivät isovanhempien arvomaailma ja normit saisi joutua liikaa ristiriitaan vanhempien kasvatusperiaatteiden kanssa. – Parhainta, mitä isovanhemmat voivat lapsenlapselleen tarjota, on perhetraditioiden ylläpitäminen, iloinen yhdessäolo ja kiintymyksen välittäminen.

Lapsen voi olla helpompi puhua vaikeuksista isovanhemmilleen kuin omille vanhemmilleen. Silloin isoäidille ja –isille tarjoutuu tilaisuus rohkaista lasta.

– Mummola on mansikkapaikka, jossa lapsi kohdataan aidosti.  Parkas muistuttaa, että isovanhempien on parasta huomioida lapsi aina ensisijaisesti lapsena.  Kuulo on vain yksi ominaisuus.

– Toivoisin, että isovanhemmat huomioisivat kuulovammaista lasta ihan samalla tavalla kuin muitakin lapsenlapsiaan. Rakastaen, hyväksyen ja saaden lapsen tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi ilontuojaksi vanhemmilleen.

VERTAISTUESTA VOIMAA ISOVANHEMMUUTEEN

Kuulovammaisen lapsen isovanhemmat ovat vuodesta 2002 lähtien voineet saada koulutettujen vertaistukihenkilöiden apua. Satakieliohjelmalla on tällä hetkellä kuusi isovanhempien vertaistukihenkilöä ympäri maata. Isovanhempien tukihenkilöt ovat valmiita kuuntelemaan, keskustelemaan, lohduttamaan ja rohkaisemaan. Heille voi soittaa, kirjoittaa, lähettää sähköpostia tai heidän kanssaan voi sopia tapaamisen. Tukihenkilöön voi ottaa yhteyttä myös virka-ajan ulkopuolella.

Vertaistukihenkilötoiminta on vapaaehtoistyötä, jossa koulutetut ja vaitiolovelvolliset vertaistukihenkilöt keskustelevat samaa kokeneiden kanssa. Kaikilla toiminnassa mukana olevilla on kuulovammainen lapsenlapsi. Tukihenkilö haluaa omien kokemustensa pohjalta tukea vastaavassa tilanteessa olevaa. Tukihenkilöksi haluavalle tärkeintä ovat omakohtaiset kokemuksen lapsenlapsen kuulovammasta. Oman sopeutumisprosessin on oltava ohi, jotta voi tukea toisia.

Jos tukihenkilöksi ryhtyminen kiinnostaa, voi olla yhteydessä Satakieliohjelmaan ja ilmoittautua mukaan seuraavalle kurssille. Tukihenkilöä taas voi kysyä alueensa kuntoutusohjaajalta tai Satakieliohjelman perhekonsultilta Ritva Parkakselta, puh. 050 465 3989 tai ritva.parkas (at) satakieliohjelma.fi.

kvlvl-logo

Teksti: Marjo Myyryläinen
Julkaistu alun perin Nappi-lehdessä 6/2012

Kommentit

  1. Tarja Hieta-Koivisto sanoo:

    VERTAISTUESTA VOIMAA ISOVANHEMMUUTEEN linkkien (kuuloavaimen sivuilta) kautta ei pääse mihinkään. Haluaisin tietoa vertaistuesta.

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *