Pyöräilystä pienestä pitäen nauttinut Matteo aloitti viime vuonna BMX:n. Tärkeintä harrastuksessa on saada hyvä tuntuma pyörän liikkeistä ja havainnoida, mitä ympärillä tapahtuu – etenkin, kun ei voi kuulla.
Kuuma heinäkuun aurinko porottaa asfalttiradalle, jolla eri ikäiset pojat pomppivat tasaiseen tahtiin pienten pyöriensä selässä. Yksi pojista kiihdyttää ylämäkeen ja jää hetkeksi korkeuksiin, kunnes hän kaartaa hiekalle jarruttaen. Kuiva maa pöllyää ja kivet ropisevat ympäriinsä.
8-vuotias Matteo Kluk-Laurila nostaa kypärän päästään ja pyytää viittoen isältään Philippeltä vesipulloa. Paksun suojapuvun alla tulee kova hiki, mutta panssarikerros suojaa parhaiten naarmuilta, mikäli rinteessä sattuisi kaatumaan.
Matteo harrastaa BMX-pyöräilyä, joka on Suomessa vielä kohtuullisen uusi extremelaji. BMX tulee englanninkielen sanoista Bicycle Motocross. Jo 60-luvulla Kaliforniassa alkunsa saanut laji ottaa vaikutteita moottoripyörille suunnatusta motocrossista.
– BMX-pyöräily on urheilullisesti monipuolinen laji, jossa tarvitaan vahvaa kestävyyttä. Pyörässä ei ole jousia, joten sitä pitää pumpata omalla voimalla ja keholla, Philippe kertoo tulkin välityksellä.
Matteota valmentava Jukka Mäennenä korostaa kestävyyden lisäksi tarkkaavaisuuden tärkeyttä: pyöräilijän tulee olla koko ajan selvillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu.
– Tilannetaju sekä nopeuden ja omien taitojen hahmottaminen on tärkeää. Kilpailutilanteissa pitää lisäksi huomioida muut kilpailijat, mikä lisää haasteita entisestään.
Isä Philippe on nähnyt BMX-pyöräilyä jo pienestä asti, sillä se oli hänen kotimaassaan Ranskassa hyvin suosittu harrastus. Kun Kluk-Laurilat muuttivat muutama vuosi sitten Suomeen ja huomasivat Matteon olevan innoissaan pyöräilystä, perhe alkoi etsiä harrastusrataa.
– Näimme sattumalta tiedotteen, että Helsingin Kivikkoon on avattu pyöräkrossiparkki, ja tulimme heti käymään. Matteo piti kovasti paikasta, ja aloimme käydä täällä treenaamassa.
Kolme kertaa viikossa pidettävät harjoitukset kestävät arkena puolitoista tuntia, viikonloppuna kaksi. Valmennus toteutetaan ryhmissä, joissa muut jäsenet ovat yleensä kuulevia – Matteo on ryhmänsä ainoa kuuro. Valmentajat eivät osaa viittomakieltä, joten paikalle otetaan usein tulkki mukaan.
– Uusi valmentaja on Espanjasta, ja hänellä on vahva visuaalinen kommunikaatio kuten meillä ranskalaisilla. Olemme pystyneet todella hyvin viestimään elekielellä silloin, kun emme ole onnistuneet saamaan tulkkia, Philippe kertoo.
Valmentaja Mäennenä pyrkii käyttämään aina viittomakielentulkkia kommunikoidessaan Matteon kanssa. Hänen mukaansa valmennus ei eroa muiden lasten tai nuorten valmentamisesta, kiitos ammattitaitoisten tulkkien.
– Toisinaan saatan näyttää peukaloa tai muuta yleistä elettä, jos haluan viestiä suoraan, että suoritus meni hyvin. Suurin haaste onkin Matteon rooliin asettuminen: miten harjoitus muuttuisi, jos en kuulisi ääniä?
Lajin voi aloittaa käytännössä heti, kun pysyy pyörän selässä: nuorimmat harrastajat ovat nelivuotiaita. Silloin tosin vasta harjoitellaan BMX-pyörällä ajamista, potkitaan radan vierellä olevalla pikkuradalla ja pidetään hauskaa.
Harjoittelu aloitetaan pyörällä, jonka renkaat ovat hyvin kapeat: aloittelijat eivät vielä tarvitse leveiden renkaiden tuomaa lisäpitoa, ja kapeat renkaat ovat kevyemmät. Kun ajamisessa kehittyy, voidaan siirtyä leveämpiin renkaisiin.
– Hyvä aikuisten koon pyörä painaa noin yhdeksän kiloa ja lasten minikoon pyörä noin kuusi kiloa.
BMX-pyörällä täytyy ajaa jonkin verran, että siihen tottuu. Pyörän hallitseminen on aluksi vaikeaa. Pyörä on herkkä ohjattava, eikä se anna juuri ajovirheitä anteeksi kovien rengaspaineiden vuoksi, Mäennenä selittää.
Talven tullen harjoittelu siirtyy sisätiloihin. Suurin ongelma tällä hetkellä on se, että Suomesta ei löydy BMX- pyöräilyyn tarkoitettua sisähallia. Näin ollen harrastajat käyvät ajamassa satunnaisesti skeittaukseen tai Freestyle BMX:ään tarkoitetuissa halleissa. Lähin on Korsossa sijaitseva Sokeva-halli.
Matteo ei ole vielä osallistunut kilpailuihin, mutta tulevana syksynä hänen olisi tarkoitus aloittaa niihin valmistautuminen. Pojan kasvoille nousee päättäväinen hymy.
– Ei ne kisat minua niin paljon vielä jännitä. Haluan voittaa!
Isä ja poika kannustavat kuulovammaisia kokeilemaan rohkeasti erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Kivikon pyöräkrossiradalla voi esimerkiksi vuokrata pyörän ja tulla testaamaan lajia.
– Täällä on ollut loistava asenne alusta asti. Matteo on otettu täysin mukaan, eikä kuurous ole ollut minkäänlainen ongelma. Monissa lajeissa ei edes tarvita kuuloa. Sen sijaan tarvitaan keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, Philippe sanoo.
BMX-pyöräilyn kautta Matteo on löytänyt uusia ystäviä. Tärkeintä harrastuksessa on pitää hauskaa ja nauttia siitä, mitä tekee. Lajiin uppoutunut poika temppuilee mielellään pyörällä myös kotona.
– Täällä on tosi kiva käydä, tykkään paljon pyöräilystä, se vauhti on kivointa. Aikaisemmin isot mäet saattoivat tuntua vähän jännemmiltä, mutta nyt niihin on tottunut, ja lähden rohkeasti kokeilemaan niitäkin, Matteo sanoo.
Sitten tekisikin taas kovasti mieli radalle. Ei muuta kuin kypärä päähän, hanskat tiukemmin käsiin ja takaisin pyörän selkään. Isä jää radan laidalle, ja katsoo hymyssä suin mäkeen kiihdyttävän poikansa perään.
Isän ja pojan yhteisestä harrastuksesta saatava ilo on nimittäin molemminpuolista.
Teksti: Hanna Kärppä
Kuvat: Tuomas Linna
Artikkeli julkaistiin alunperin Kuulovammaisten lasten vanhempien liiton Nappi-lehden numerossa 3/2014
