Kuulovammaisten leiri antoi itseluottamusta

Miro Mäkinen oli 16-vuotias, kun hän ensi kertaa lähti isosiskonsa innostamana Kuuloliiton järjestämälle nuorten kesäleirille Piispalaan. Sen jälkeen hän onkin osallistunut innokkaasti erilaisiin kuulovammaisten nuorten tapahtumiin.

– Kadun sitä, etten lähtenyt mukaan aiemmin, sanoo Miro neljä vuotta myöhemmin.

Miron kaksi vuotta vanhempi Milla-sisarella on myös synnynnäinen kuulovamma ja hän on toimi Miron lapsuudessa veljensä ”vertaistukena”. Miro ei tuntenut muita huonokuuloisia nuoria. Sisko oli jo vuosia houkutellut Miroa mukaan nuorten toimintaan, mutta tämä epäili. Hänen kaikki ystävänsä olivat kuulevia elämänsä ensimmäiset 16 vuotta.

– Olin luullut, että kuulovammaisten leirillä ei voi olla hauskaa ja rentoa. Suoraan sanoen uskoin muitten kuulovammaisten olevan ”poikkeavampia” Ja ”erilaisempia” kuin minä. En uskonut viihtyväni heidän seurassaan, kertoo Miro. Mutta leirillä olikin todella mukavaa ja muutkin oli yhtä rentoja kuin minä! Jopa vielä huumorintajuisempia.

Joukossa oli 25 tyttöä ja 15 poikaa, joista lähes kaikista tuli hänelle heti pitkäaikaisia kavereita. Leiriltä löytyi tyttöystäväkin. Ensimmäinen vertaisryhmäkokemus antoi siihen saakka ujolle teinille rutkasti lisää itseluottamusta: hän huomasi, ettei olekaan ainoa ja kokemuksineen yksin.

– Sen jälkeen rohkaistuin olin paljon sosiaalisempi esimerkiksi koulussa.

Leirin jälkeen Miro alkoi viettää enemmän aikaa sieltä saamiensa ystävien kanssa. Hän huomasi, että tulee yleensä paremmin juttuun toisten kuulovammaisten nuorten kanssa. Tosin hänellä on paljon myös kuulevia kavereita.

Seuraavan kesän 2011 Pieksämäen leiri on jäänyt mieleen erityisen mukavana.

– Oli todella rentoa, muistelee Miro.

Nyt hän tunsi jo suuren osan osallistujista etukäteen, suhteet syvenivät entisestään ja tutustuttiin lisää. Yhteishenki oli hieno. Myös kuulovammaisten viestintäkurssia Kopolassa Miro muistaa myönteisesti.

Vertaistuki ei hänen eikä nuorten kohdalla yleensäkään tarkoita sitä, että konkreettisesti keskusteltaisiin alentuneen kuulon tuomista ongelmista. Sen sijaan kerrotaan monille tuttuja tarinoita kuumottavista tilanteista, joissa esimerkiksi patterit ovat loppuneet kojeista, jolloin on heti ulkona kaikesta.

– Kuulovammaisten kanssa puhutaan kyllä henkevämpiä kuin muiden kanssa, toteaa Miro.

Hän kertoo pyörivänsä nykyisin enemmän huonokuuloisten porukukoissa.

– Heidän kanssaan kokee suurempaa yhteenkuuluvuutta. Ehkä yhteinen kokemus lisää luottamusta toiseen, milloin on helpompi uskoutua.

Kuuloliiton Nuto-eli kuulovammaisten nuorten toiminta järjestää myös yhteisiä pikkujouluja ja laskettelureissuja. Niihin Miro osallistuu edelleen mielellään. Nuoret järjestävät myös omatoimisesti yhteisiä kokoontumisia, kuten juhannuksena  ja muina juhlapyhinä.

Miro sanoo pitävänsä vertaisseuraa – ja tukea hyvin tärkeänä lapsen ja nuoren  itsetunnon kehityksen kannalta ja kertoo sen antaneen itselleen paljon.

Teksti ja kuva: Tarja Kivimäki

Haastattelu ilmestyi alunperin Kuuloliiton Kuuloviesti-lehdessä, numerossa 3/2014

 913_5698

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *