Mikrotia ja plastiikkakirurgia

Mikrotiapotilaille pyritään usein rakentamaan puuttuva korvalehti. Tämän tekemiseen on olemassa monia erilaisia materiaaleja sekä tekniikoita, ja uusia kehitetään koko ajan.

Rustokehikko

Yleisin tapa rekonstruoida korvalehti on käyttää potilaan omasta kylkirustosta muodostettua kehikkoa vaikka ruston ottokohta on potilaalle varsin kivulias. Kylkirustojen ottamien ei aiheuta juurikaan pidempiaikaista haittaa potilaalle, mutta se on varsin kivuliasta ja kylkeen jää arpi. Joillakin on myös havaittu muutoksia rintakehän muodossa.

Keinomateriaaleista

Rustokehikkoa on yritetty korvata erilaisilla keinoaineilla, mutta korvan alueen ohut iho ei ole otollinen peittämään alleen vierasperäisiä esineitä. Iho ei mukaudu korvalehtikehikon muotoihin, vaan sen ja implantin väliin jää neste- ja verenpurkaumia jotka puhkaisevat ihon. Implantit peitetään yleensä ohuella ja myötäilevällä temporaalifaskiakielekkeellä, joka peitetään suurella ihosiirteellä.

Huokoisesta polypropyleenistä (Medpor) tehdyillä implanteilla on saatu hyviä tuloksia. Se vaatii moitteetonta leikkaustekniikka, koska muuten faskiakielekkeen verenkierto ja ihosiirteiden paraneminen vaarantuvat.

Yksi tärkeä keinomateriaali- ja rustokehikon välinen ero liittyy ongelmatilanteisiin. Kun keinomateriaalista tehty kehikko paljastuu tai implanttileikkaus epäonnistuu, tilannetta ei voi enää pelastaa. Sekundaarikorjaukseen käytettävää temporaalifaskiaa ei ole käytettävissä (Nagata 1994B).

Korvalehtiproteesi

Korvalehtiproteesin käyttöön liittyy etenkin lapsilla monia ongelmia. Huolellisesti puhdistettunakin implanttiruuvit tulehtuvat helposti eivätkä ne välttämättä kestä lapsena asennettuna loppuelämää. Kauneinkin proteesi on muovisen näköinen, varsinkin verrattuna omista kudoksista tehtyyn korvaan. Epiteesit on haalistumisen vuoksi uusittava parin vuoden välein, mutta toistaiseksi niiden korvattavuus ei ole osoittautunut ongelmaksi.

Myös korvalehden rakentamatta jättäminen on vaihtoehto. Aikuisen on helpompi punnita proteesin etuja ja haittoja.

Tulevaisuus

Oma rusto on toistaiseksi paras materiaali korvalehden rakentamiseen, mutta korvaavia menetelmiä etsitään jatkuvasti. Tutkijoilla on tavoitteena rakentaa keinomateriaalista luja kehikko, johon lisätään potilaan omia rustosoluja. Keinotekoinen kehikko sulaisi pois ja tilalle syntyisi elävä rustokehikko. Käytännössä tässä on onnistuttu harvoin. Korvalehtien muoto ja koko eivät ole säilyneet ja kehikkoihin on täytynyt liittää jotain tukevaa ja pysyvää keinoainetta. Tämä tuo mukanaan vierasesineisiin yleisesti liittyviä ongelmia.

Koska ihmisestä on vaikea löytää riittäviä määriä rustosoluja, niitä täytyy yleensä viljellä lisää ja viljely heikentää solujen biologisia ominaisuuksia. Solut muuttuvat kohti sidekudossoluja, joka vaikeuttaa hyvän rustokehikon ylläpitoa. Solujen ja kantasolujen viljely voi aiheuttaa epätoivottavia solumuutoksia sekä malignoitumista.

Vuonna 2013 Massachusetts General Hospital –sairaalassa Bostonissa toimiva tutkijaryhmä onnistui kasvattamaan korvan laboratorio-oloissa. Korvan rustokehikkoa tuki titaanilanka, joka auttoi korvaa pitämään muotonsa ja säilyttämään joustavuutensa. Korva kasvatettiin hyödyntäen lehmän sidoskudoksia ja lampaasta saatuja korvan rustosoluja. Ryhmä kasvatti Korvan immuunivasteettoman hiiren selässä todistaakseen, että yhdistäminen verenkiertoon oli mahdollista ilman hylkimisreaktiota.

Ihmiselle implantoitavaan korvaan tulisi käyttää joko potilaan omia kantasoluja tai sitten hylkimisreaktion estävää lääkitystä.

Cornellin yliopistossa toinen ryhmä on kehittänyt keinoja 3D-tulostaa korvan ulkoiset osat, mutta tutkimus on vasta aluillaan.

Kehitystyö siis jatkuu ja jo lähitulevaisuudessa korvalehtien rakennus voi tapahtua aivan eri tavalla kuin tänään, mutta on tärkeää muistaa, että korva täytyy rakentaa kestämään lähes vuosisadan.

Historiaa

Plastiikka- ja varsinkin kasvovammakirurgia kehittyivät monilta osin valtavasti 1. maailmansodan seurauksena, mutta mutta puuttuvan korvalehden rakentamiseen liittyvä kehitys tapahtui huomattavasti myöhemmin.

Tänäkin päivänä käytetyn tekniikan isänä pidetään New Hampshiressa, Yhdysvalloissa toiminutta Radford Tanzeria, joka aloitti omat kokeilunsa 1950-luvun alussa. Vuonna 1958 hän piti esitelmän, jossa kuvasi leikkaustekniikan jolla korvalehti rakennetaan neli- tai jopa kuusivaiheisella tekniikalla käyttäen potilaan omaa kylkirustoa (Tanzer, 1959).

Plastiikkakirurgi ja kuvanveistäjä Burt Brent paranteli Tanzerin neljän vaiheen tekniikkaa (Brent, 1999) ja on jo 1970-luvulla alkaneen uransa aikana rakentanut yli 1800 korvalehteä sekä kirjoittanut aiheesta runsaasti artikkeleita.

Plastiikkakirurgi Satiru Nagata alkoi rakentamaan korvalehtiä Brentin tekniikalla 1980-luvulla ja huomasi prosessissa pian parantamisen varaa. Kehitystyön tuloksena Nagata julkaisi tekniikan (Nagata, 1994A), jossa vanhan nelivaiheisen tekniikan kolme ensimmäistä vaihetta yhdistetään yhdeksi. Nagatan tekniikka on syrjäyttänyt muut menetelmät vaikka tarvittavan ruston määrä on suurempi ja leikkaus jättää arven ohimolle. Osaavissa käsissä lopputulos on luonnollisempi ja kolmiulotteisempi kuin Brentin menetelmällä rakennetut korvalehdet.

Kehitys Euroopassa

Françoise Firmin on Euroopan tunnetuin korvalehtien rakentaja jo on uransa aikana kouluttanut suuren joukon kirurgeja. Hän aloitti Brentin menetelmällä, mutta vaihtoi Nagataan 90-luvun alussa ja karsi menetelmästä omasta mielestään tarpeettomia yksityiskohtia.

Nagatan tekniikan toiseen vaiheeseen voi sopivan potilaan tapauksessa yhdistää myös atresiakirurgiaa, eli rakentaa potilaalle korvakäytävän ja tärykalvon Näin teki esimerkiksi saksalainen Hilko Weerda sekä hänen seuraajansa Ralf Siegert ja Ralph Magritz.

Korvalehden rakentaminen Suomessa

Hannu Salo aloitti korvalehtien rakentamisen Brentin tekniikalla vuonna 1984, mutta siirtyi Nagataan vuonna 1993. Börje Sundell kokeili 1980-luvulla Ohmori-implantteja. Myös kudosvenytystekniikka oli yleisessä käytössä, mutta siitä luovuttiin, koska se aiheutti suuren määrän ylimääräisiä poliklinikkakäyntejä.

Kyösti Laitakari rakensi korvalehtiä Oulussa 1990-luvun alusta vuoteen 2011. Firminin, Nagatan ja Magritzin kouluttama Jorma Rautio teki ensimmäisen korvalehtensä vuonna 1995 ja oli vuoteen 2011 mennessä tehnyt niitä yli 200.

Lähteet:
Korvalehden rekonstruktio, Lääketieteellinen aikauskirja Duodecim 9/2009
Jorma Rautio: Korvalehden rekonstruktio, XXXIII Valtakunnalliset audiologian päivät Tampereella 29.-30.3.2012
Fabricated Ears Maintain Shape, Royal Society
Bioengineers and Physicians 3D Print Ears, Cornell University

Kommentit

  1. antti ruponen sanoo:

    Minulla synnynäinen ”nupukkakorva” korvakäytävä ei ole ulkokorvan kohdalla. sosiaalisesti erittäin rajoittava tekijä. pakko pitää pitkä tukkaa, vaikka lyhyemmästä pitäisin. toivoisin, että sille voisi jotain tehdä. luin äsken, että ”tekokorvalehden” kanssa saattaa ilmetä erinäisiä ongelmia. ja, jos onnistuu leikkaus, saako kelalta korvausta korvaleikkaukseen. se varmaan käsitetään ”kauneusleikkaukseksi”, joka ei välttämätön. minulle se olisi jo mielenterveyden kannalta suuri asia, jos saisin normaalilta näyttävän korvalehden. henkisiä kärsimyksiä, mm. naissuhteen luomisessa suuria ongelmia. tuskin tämän kommentin avulla mitään tapahtuu, kerroin vaan, miltä tuntuu elää ”toispuoleisena”

  2. antti ruponen sanoo:

    ..jatkoa….ikäni on nyt 64vuotta. olen yksin elänyt kokoajan. tuo korvavikani rajoittaa huomattavasti suhteen luomista toiseen sukupuoleen. sanonta ”sisäinen kauneus tärkein” ei pidä paikkaansa. maailma on kylmä ja kova, poikkeavuuksia ei hyväksytä, piste.
    on kenties olemassa empaattisia naisiakin, ovat joko varattuja tai katsovat itsensä ”normaaliksi”, tämä on kurjaa, kaikinpuolin.

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *