Kuulon tutkiminen

Synnynnäiset tai pian syntymän jälkeen aiheutuneet kuuloviat voidaan todeta nykyisin käytettävissä olevilla tutkimusmenetelmillä varhain. Kansainvälisten suositusten mukaan tavoitteena on kuulovikojen toteaminen ja kuntoutuksen aloittaminen puoleen ikävuoteen mennessä. Tavoitteen toteutumiseen vaikuttavat monet tekijät, mutta ennen kaikkea tutkimusmenetelmien kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi kuulon tutkimisen heti vastasyntyneenä.

Vastasyntyneiden vauvojen kuulon seulontatutkimukset ovat yleistyneet Suomen synnytyssairaaloissa tämän vuosituhannen alusta lähtien. Seulontatutkimukseksi soveltuvat menetelmät perustuvat otoakustisten emissioiden (OAE) ja/tai aivorunkovasteiden (ABR) mittaamiseen. Seulontatutkimuksilla pyritään parantamaan erityisesti keskivaikeiden ja vaikeiden kuulovikojen varhaisdiagnostiikkaa.

Mikäli vanhemmat epäilevät lapsen kuuloa alentuneeksi tai kuulovikaepäily herää seulontatutkimuksissa, lapsen kuulo tulee tutkia mahdollisimman pian erikoissairaanhoidossa. Yliopistosairaaloiden kuulokeskuksissa ja joidenkin keskussairaaloiden kuuloasemilla on lasten kuulontutkimusyksikkö. Tutkimuksia niissä voidaan tehdä jo aivan pienille vauvoille.

Äänikenttätutkimuksessa kuulontutkija seuraa lapsen reagointia ääniärsykkeille. Sitä äänen voimakkuutta, jolla lapsi reagoi ääneen, kutsutaan reaktiokynnykseksi. Reaktiokynnys on aina korkeampi kuin kuulokynnys. Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi ero on reaktio- ja kuulokynnyksen välillä. Muutaman kuukauden iässä lapselle alkaa kehittyä paikantamisvaste. Ensin se tulee esille vähäisenä silmien kääntymisenä ääntä kohti, ja noin kahdeksan kuukauden iässä 80 prosenttia lapsista kääntää katseen äänilähteen suuntaan. Paikantamisvastetutkimus on keskeinen menetelmä 2–3 vuoden ikään asti.

Jos paikantamisvasteeseen perustuva tutkimus ei onnistu, tai lapsi ei reagoi siten kuin hänen kehitysikänsä edellyttäisi, kuulontutkimuksia usein jatketaan aivorungon herätevastetutkimuksella (ABR). Koska rauhoittava lääkitys tai nukutus ei vaikuta tulokseen, tutkimus voidaan tehdä aivan pienelle lapsellekin. Mikäli aivorungon tasolla saadaan vaste ääniärsykkeeseen, se viittaa siihen, että lapsi kuulee. Tutkimus antaa myös tietoa kuulon tasosta. Aiemmin mainittu emissiotutkimus (OAE) voidaan tehdä missä iässä tahansa. Viime vuosina pienten lasten kuulontutkimuksissa on otettu käyttöön uusia menetelmiä, jotka ovat vakiintumassa ja täydentävät edellä mainittuja tutkimuksia.

Leikkiaudiometriassa käytetään apuna palikoita, tietokonetta tai kuvia. Usein kuulokynnysten mittaaminen onnistuu suhteellisen luotettavasti jo kolmen vuoden iässä. Koska lapsi väsyy nopeasti, ensin tutkitaan yleensä puheen kuulemisen kannalta tärkeimmät taajuudet 1000, 2000 ja 500 Hz.

Lapsen reagoiminen puheelle ei välttämättä merkitse sitä, että hän kuulee riittävästi saadakseen selvää puheesta. Puhetta voidaan silti käyttää ärsykkeenä tutkimuksessa. Noin 1–2 vuoden iässä lapsi saattaa jo toistaa sanavarastoonsa kuuluvia tuttuja sanoja. Näin saadaan tietoa lähinnä paremman korvan kuulosta ja puheen erotuskyvystä. Jos lapsella epäillään välikorvavikaa, pyritään tutkimaan myös luujohtokuulo. Peiteääntä ei pienen lapsen tutkimuksessa pystytä käyttämään, joten tieto saadaan paremmin kuulevan korvan kuulokynnyksestä.

Papunetin kuvallisilla ohjeilla voi selittää lapselle kuulontutkimuksen etukäteen.

Lähde:

Foniatri Mirja Luotonen: Kuulo ja Kuuloviat. Avaintietokansio. KLVL ry, 2009

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *