Otoakustiset emissiot (OAE)

Otoakustinen emissio (OAE) perustuu sisäkorvan tuottamaan ääneen. Seulonnassa korvakäytävään lähetetään ääni ja takaisin tuleva ”kaiku” eli sisäkorvan tuottama ääni on mitattavissa lähes kaikilta normaalikuuloisilta vastasyntyneiltä. OAE-seulontatutkimus tulisi tehdä aikaisintaan 24 tuntiasyntymän jälkeen, sillä liian aikainen tutkimus lisää väärien positiivisten tulosten määrää.

Emissiomenetelmiä on erilaisia riippuen vasteiden rekisteröinnissä käytetyn ääniärsykkeen tyypistä. Vauvojen kuulontutkimuksessa käytetään tavallisesti lyhytkestoisen ääniärsykkeen aikaansaamien emissioiden rekisteröintiä. Tutkimuksen aikana vauva voi olla aikuisen sylissä tai sängyssä. Tutkimus tehdään hiljaisessa huoneessa ja tutkimuksen onnistumiselle on eduksi, jos vauva nukkuu. Tällöin vauvan äänistä ja liikkeestä aiheutuvat virhelähteet minimoidaan. Joskus jopa vauvan oma korostunut hengitysääni esimerkiksi ylähengitystieinfektion yhteydessä voi estää tutkimuksen.

Tukimusmenetelmän kuvaus

Molemmat korvat tutkitaan erikseen. Korvakäytävään asetetaan tiivis tulppa, jossa on äänilähde ja mikrofoni. Korvaan lähetetään lyhytkestoinen ääniärsyke, jota toistetaan useita kertoja, ja tulos (sisäkorvan tuottama emissio) rekisteröidään. Vaste saadaan hyvin lyhyessä ajassa, sillä yhden korvan mittaus kestää noin minuutin, ja koko tutkimukseen kuluu valmisteluineen aikaa noin 10 – 15 minuuttia.

On huomattava, että OAE ei ole kuulontutkimusmenetelmä, vaan antaa kuvan sisäkorvan toiminnasta. Koska kuitenkin valtaosa kuulovioista on sisäkorvaperäisiä, on emissiotutkimus osoittautunut hyväksi menetelmäksi arvioida kuuloa. OAE-rekisteröinti on kivuton ja se voidaan tehdä missä iässä tahansa. Kuten edellä jo tuli esille, on emissiomenetelmä herkkä ympäristön ja tutkittavan omille äänille, jotka häiritsevät mittausta tai voivat tehdä sen mahdottomaksi. Myös korvakäytävässä tai välikorvassa mahdollisesti oleva erite vaikuttaa tutkimukseen niin, että vasteita ei saada.

Onkin syytä korostaa, että tulematta jääneet emissiot eivät välttämättä merkitse kuulovikaa, vaan voivat olla seurausta puutteellisista mittausolosuhteista. Kuulovian kyseessä ollessa emissiot häviävät, kun kuulokynnykset ovat noin 30 dB, mutta emissiotutkimus ei anna vastausta kuulokynnystasosta! Puuttuvien OAE-vasteiden on aina johdettava uusinta- tai jatkotutkimuksiin.

Lähde:

Elina Mäki-Torkko: Vauvojen kuulon tutkiminen – otoakustiset emissiot ja aivorunkovasteet. Avaintietokansio. KLVL ry, päivitetty 2012.