Ajankohtaista

Syksyllä musiikkiharrastuksen pariin!

Valkeassa talossa on syksyllä tarjolla kuntouttavaa musiikkitoimintaa eri-ikäisille kuulovammaisille lapsille ja nuorille. Ryhmät ja yksilöopetusajat täytetään ilmoittautumisten mukaan, ja niihin voi tavoitteista riippuen osallistua joko vanhemman kanssa tai omin päin. Musiikin lisäksi kommunikoidaan puheella ja…

Viittomakielilaki astui voimaan

Eduskunnan maaliskuussa hyväksymä viittomakielilaki astui voimaan 1. toukokuuta. Lain tarkoituksena on vahvistaa viittomakielisten perustuslaissa turvattujen oikeuksien toteutumista ja heidän huomioimistaan viranomaistoiminnassa. Olennaista laissa on se, että viittomakieltä käyttävät määritellään kieli- ja kulttuuriryhmänä eikä viittomakielisyyttä ole…

Kuuloavaimen kehittämistyö jatkuu

Muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen Kuuloavain aktivoituu jälleen sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa. Itse hanke ei saanut Raha-automaattiyhdistykseltä jatkorahoitusta, mutta viime vuodelta jääneen avustuksen turvin projektin kehittäminen ja viestintä jatkuvat tämän vuoden loppuun asti. Uusien artikkeleiden ja tietojen päivittämisen…

Kuuloavain-hanke päättyy

Vuonna 2012 Kuulovammaisten lasten vanhempien liiton ja LapCi ry:n yhteistyönä käynnistyneen Kuuloavain-hankkeen tavoitteena oli luoda luotettava ensitiedon portaali kuulovammaisten lasten vanhemmille. Projektin puitteissa rakennettu sivusto avattiin vuoden 2012 syksyllä. Vuoden 2014 joulukuussa projektia rahoittanut Raha-automaatti yhdistys päätti…

Talven Lumilauantait on julkistettu!

Lumilauantai on koko perheen liikuntatapahtuma, jossa jokainen voi liikkua mieleisellään tavalla lumella lasketellen, hiihtäen tai pulkkaillen. Sotkamon Vuokatti, Rovaniemen Ounasvaara, Sastamalan Ellivuori, Muuramen Riihivuori ja Kouvolan Mielakka tarjoavat mahdollisuudet kelkka- ja pystylasketteluun ja tarjolla on…

Tutkimus vammaisten nuorten työllistymisen edellytyksistä julkaistu

Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä ja edellytyksiä on Kelan rahoittama ja Kehitysvammaliitossa tehty tutkimus, jossa tarkastellaan vammaisten nuorten ja aikuisten mahdollisuuksia työllistyä. Tutkimuksessa puhutaan työntekijäkansalaisuudesta, jolla viitataan siihen taloudellisen ja sosiaaliseen siteeseen, jonka työ muodostaa…

Teatteri Viiruksen menestysnäytelmä tekstitettynä

Teatteri Viiruksen menestysnäytelmä Missä nyljimme kerran esitetään tekstitettynä 3. ja 4. joulukuuta. Tekstitys on tuotettu yhteistyössä Helsingin yliopiston kielensisäisen kääntämiskurssin kanssa varta vasten henkilöille, joilla on heikentynyt kuulo. Alunperin ruotsiksi esitetty näytelmä sai suomen kielisen ensi-iltansa marraskuussa….