”Oloni on turvaton silloin kun en kuule”

Fanny Wessberg on eloisa 17-vuotias nuori. Hän on tyytyväinen siihen, että sisäkorvaistutteen avulla kommunikointi on helpompaa.

Milloin sisäkorvaistute laitettiin?

− Kuulovammaani ei heti havaittu, mutta äitini epäilykset heräsivät, koska isoveljeni on huonokuuloinen. Kuulokeskuksessa suositeltiin SI:tä ja äitini suostui sen laittamiseen heti, koska hän halusi helpottaa pärjäämistäni tulevaisuudessa. Sain implantin vähän alle kolmevuotiaana. Kymmenvuotiaana siihen tuli vika ja se piti leikata uudestaan.

Vuoden 2012 lopussa minulle leikattiin SI toiseen korvaan. Se on kuitenkin ollut alun jälkeen käyttämätön, koska en kuullut sillä mitään. Sain myös päänsärkyä. Kuulokeskuksessa kerrottiin, että vuoden päästä kuulisin sillä paremmin. Sitä pitäisi käyttää kärsivällisesti.

Käytitkö lapsena viittomakieltä?

− Kävimme perheen kanssa joskus viikonloppuisin Jyväskylän Haukkarannan koululla opiskelemassa viittomakieltä. Se loppui, kun olin alle 10-vuotias. Sain parhaat kaverini sieltä.

Olin päiväkodissa kuulovammaisten ryhmässä. Ohjaajat viittoivat jonkun verran ja siellä myös puhuttiin, koska kaikki lapset eivät osanneet viittoa. Minun mielestäni jokaisen, joka on syntynyt kuurona ja saanut implantin, on osattava viittoa jonkun verran. Luulen, että kaikki vanhemmat eivät jaksa opiskella viittomakieltä. Omatkin vanhempani ovat kertoneet, että uuden kielen opetteleminen oli rankkaa.

Esikoulussa aloin puhua suomea, sitä ennen vain viitoin. Ja kun menin ala-asteelle, kotona viittomakieli jäi vähemmälle ja puhekieli kehittyi. Totta kai joskus viitotaan, jos implantti ei ole päällä. Nyt äiti on unohtanut viittomakielen melkein kokonaan.

Millaista tukea sait peruskoulussa?

− Esikoulun ja kaksi ensimmäistä luokkaa kävin pienessä ryhmässä, jossa muutkin oppilaat olivat samantyyppisiä kuin minä tai huonokuuloisia. Kolmannella luokalla siirryin lähikouluun Ruoholahden ala-asteelle, jossa olin ainoa SI-lapsi. Ensin oli vaikeaa, luokka oli isompi ja minun piti olla itsenäisempi kuin ennen. Minua myös kiusattiin aluksi, koska en ymmärtänyt kaikkea kuulemaani ja implantti näkyi, en myöskään osannut puhua kunnolla suomea.

Kun siirryin kuulevien luokkaan, sain henkilökohtaisen avustajan. Puhuin vaihtuvien avustajieni kanssa, eikä kukaan heistä osannut kunnolla viittomakieltä. Jos en pysynyt perässä opetuksessa, avustaja auttoi minua oppimaan kahdestaan luokan ulkopuolella.

Yläasteen kävin tanssiluokalla Pitäjänmäen koulussa. Albertin koulu on yhdistetty Pitäjänmäen kouluun, joten luulin saavani sieltä tukea ja viittomakielen opetusta. Se ei kuitenkaan toiminut, esimerkiksi viittomakielen tunti oli usein päällekkäin toisen tärkeän tunnin kanssa. Kouluavustaja kävi muutamilla tunneilla ja joissakin aineissa opiskelin pienryhmissä. Aina opettajat eivät muistaneet huomioida, että minun on tärkeää nähdä puhujan kasvot.

Millaista kiusaaminen oli?

− Kun siirryin ala-asteella kuulevien luokkaan, minulle naurettiin ja puhettani matkittiin. Olin silloin herkempi ja itkin joka kerta. Kiusaaminen loppui nopeasti, koska opettajani puuttui siihen heti. Opettaja halusi oppia viittomaan ja sai luokkakaverinikin kiinnostumaan. Niin sain kavereita.

Mitä mieltä olet implantista?

− Mieluummin SI kuin että olisin täysin kuuro. Kommunikointi muiden kanssa on näin helpompaa ja pystyn puhumaan. Minulla ei ole turvallinen olo silloin kun en kuule. Kannankin aina mukana varapatteria. SI:ssä ei ole mitään noloa.

Toiseen implanttiin olen pettynyt. Aluksi en halunnut sitä, koska pärjään yhdelläkin hyvin. Keskustelimme ja kiistelimme äidin kanssa tästä. Kuulokeskuksesta kerrottiin, että alle 18-vuotiaana minulla oli viimeinen tilaisuus saada toinen implantti. Minua ei kuitenkaan painostettu.

Onko kuunteleminen joskus vaikeaa?

− Kuunteleminen voi olla rankkaa, esimerkiksi kun luokassa kuuntelee koko ajan ja yrittää ymmärtää uusia sanoja. Kotona olen sitten väsynyt. Kavereiden seurassa kuulemista ei tarvitse pinnistellä.

Nykyään laitan SI:n pois päältä, kun menen kotiin. Ei tarvitse kuulla äidin ja veljen puhetta tai korvaa ärsyttävää astioiden kilinää.

Milloin käytät viittomakieltä nykyisin?

− Parhaiden kavereideni kanssa puhun ja viiton samaan aikaan. Minun viittomakieltäni eivät ymmärrä sellaiset ihmiset, jotka ovat vauvasta asti viittoneet. Viimeisen vuoden aikana olen viittonut enemmän kuuron kaverini kanssa ja taitoni ovat parantuneet. Taidot olivat unohtuneet pikkuhiljaa, koska en viittonut moneen vuoteen.

Olen tämän lukuvuoden Diakoniaopistossa valmentavassa koulutuksessa. Siellä minulle on selvinnyt, että tulevaisuudessa haluaisin tehdä työtä ohjaajana päiväkodissa tai perheessä, jossa on viittomakielisiä.

Teksti ja kuva: Annika Posti

kl-tunnus-fi.fw

Artikkeli on julkaistu alunperin Kuurojen Liiton julkaiseman Kuurojen lehden numerossa 1/2014.

Vastaa käyttäjälle Jaana Reuter Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *