Sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi saa harrastaa

Nykyään pienilläkin lapsilla tuntuu olevan paljon harrastuksia. Harrastuksen valintaan vaikuttavat monet asiat – vanhempi saattaa haluta lapselle harrastuksen omasta lapsuudestaan. Tai vanhempi on seurannut lastaan ja muodostanut käsityksen siitä millainen harrastus hänelle sopii. Ehkä lapsi on ajautunut harrastuksen pariin omien ystäviensä kautta. Mielestäni kannattaa kokeilla erilaisia harrastuksia kunnes löytää sellaisen, jossa lapsi kokee sekä onnistumisia että haasteita – ja mikä tärkeintä, viihtyy.

Huonokuuloisen lapsen kohdalla painitaan enimmäkseen samojen kysymysten parissa vaihtoehtoja arvioidessa kuin muidenkin lasten, mutta on myös asioita joita vain kuulovammaisten lasten vanhempien tulee ottaa huomioon. ”Menevätkö laitteet rikki?”; ”Pärjääkö lapseni huonommalla kuulolla?”; ”Saako lapseni selvää ohjeista?”, jne.

Omat lapseni ovat kahdeksan vuoden aikana harrastaneet vauvauintia, muskaria, koripallokoulua, tanssia ja jalkapalloa, ja kaikki ovat tuoneet mukanaan omat haasteensa.

Vauvauinnissa mietin miten saan pidettyä lapsen osana ryhmää osallistumassa muiden vauvojen kanssa lauluihin ja leikkeihin. Muskarissa pohdin kuuleeko lapseni rytmejä ja muita ääniä joiden mukaan toiset lapset soittavat. Koripalloa pelattiin koulun salissa, jossa lapsilla oli jalassaan kengät ja lattialle pomppivat pallot pitivät kovaa ääntä. Mietin kuuleeko lapsi mitään muuta. Kun lasta alkoi kiinnostaa tanssi, piti löytää ryhmä joka kokoontuu kotikaupungissa ja tarjoaisi hiphoppia baletin sijaan. Oletin, että klassisen musiikin kuuleminen ja rytmin erottaminen olisi vaikeampaa. Jalkapalloa pelataan ulkona. Vanhempana mietin katoavatko valmentajan ohjeet ulkona ilmaan ennen kuin oma lapseni ne kuulee.

Harrastuksiksi ovat jääneet jalkapallo ja tanssi — ne ovat olleet lapsilleni rakkaimmat.

Miten mukaan uusiin harrastuksiin?

Miten toimia kun lapsi haluaisi mukaan kokeilemaan uutta harrastusta tai vanhempi haluaa lapsen kokeilevan jotain uutta?

Suosittelen ottamaan rohkeasti yhteyttä järjestävään tahoon ja kysyä voiko harrastusta kokeilla kuulovammainen lapsi, jolla on sisäkorvaistutteet. Jos lapsella on kokemusta ryhmässä toimimisesta, se kannattaa mainita, kuten myös kaikki käytössä olevat kommunikaatiomuodot. Usein harrastuksia saa käydä kerran tai kaksi kokeilemassa ilmaiseksi ennen lopullista päätöstä harrastuksen aloittamisesta.

Harrastusten ohjaajilla on nykyään kokemusta monenlaisista lapsista, joten kuulovamma ei välttämättä ole niin iso tai uusi asia. Lastemme ensimmäisellä tanssiopettajalla oli jo kokemusta kuurojen opettamisesta ja jalkapallosta vastaavalla henkilöllä taustaa erilaisten opiskelijoiden kanssa työskentelystä. 

Mitä huomioida uuden harrastuksen alkaessa?

Kuulovammaisen lapsen aloittaessa harrastuksen monet vastaan tulevista kysymyksistä ovat samoja kuin kuulevillakin, kuten välinehankinnat, mutta kuulo ja kuulolaitteet kannattaa ottaa huomioon jo aikaisessa vaiheessa.

Suomen kesä on esimerkiksi aika sateinen, joten on hyvä miettiä miten laitteet voi suojata niin hyvin ettei harjoituksia tarvitse sateen takia jättää väliin. Itse etsin kaupasta ns. teknisestä materiaalista valmistettuja pipoja. Ne pitävät suurimman osan sadevedestä pipon ulkopuolella.

Laitteiden täytyy pysyä paikallaan kovassakin menossa ja nyt jo aika muodikkaat tuubihuivit, joita kuulevat lapsetkin käyttävät auringonsuojana auttavat tässä.

Vesilajien kohdalla on syytä keskustella lapsen kanssa haluaako hän käyttää implantille tarkoitettua vesipussia vai olisiko syytä harkita tulkin tukea lapsen harrastaessa.

Lapsen kanssa voi käydä erilaisia harjoitustilanteita, kuten valmentajan kuuntelemista ja opastuksen seuraamista, läpi ennen harrastuksen aloittamista. Omat lapseni ovat oppineet paljon seuraamalla muiden lasten esimerkkiä.

Vanhemmat, valmentajat, joukkueet

Yhteistyö valmentajien on varsinkin alussa tärkeää. Alkuun kannattaa varata pieni juttutuokio valmentjan kanssa ja käydä läpi tärkeimmät omaa lasta koskevat asiat:

”Lapseni on tarkka seuramaan huuliota, joten jos voisit ohjeita antaessasi hakeutua kasvot lapsiin päin, mieluiten niin että aurinko ei paista selkäsi takaa, koska silloin lapseni ei voi nähdä kasvojasi. Hänen huomiotansa voi esim pelitilanteissa joutua ”saalistamaan” hieman pidempään, koska ei välttämättä kuule jos huudat toiselta puolelta kenttää. Kun annatte ohjeita voisiko joku näyttää vaikka mallia tai jos jollakin toisella tapaa voisitte tarkistaa onko lapsi kuullut ohjeet?”

Pitääkö lapsen kuulovammasta kertoa koko joukkueelle? Joissain harrastuksissa laitteet näkyvät, jos päässä ei ole pipoa tai huivia. Näissä tilanteissa on luonnollista kertoa muille lapsille sitä mukaa kun lapset kyselevät laitteista. Toisille vanhemmille voi kertoa kuulovammasta vaikka lapsia odotellessa, jos sen kokee tarpeelliseksi. Lapset varmasti puhuvat kotona ”korvakuulokkeista”. Asiassa kannattaa edetä tilanteen mukaan.

Mitä lapsi voi harrastaa?

Mitä lapsi sitten voi harrastaa? Tätä miettiessä kannattaa seurata omaa lasta ja miettiä mistä hän voisi pitää ja mitkä hänen vahvuutensa ovat. Jo mainittujen lajien lisäksi sisäkorvaistutteita käyttävät lapset harrastavat mm. jääkiekkoa, judoa, pianonsoittoa, taitoluistelua, mäkihyppyä, ja lentopalloa. Voi olla, että jossain vaiheessa kontaktin ottaminen otteluissa lisääntyy. Silloin kannattaa arvioida meneekö peli liian vaaralliseksi tai voiko lajia harrastaa ilman ulkosia osia. Ei kaikista tule uusia Granlundeja tai Korpia, mutta kokeilemalla eri lajeja lapsi löytää oman juttunsa.

Suosittelen tutustumista Satakieliohjelman julkaisemaan Kuulovammainen lapsi harrastaa -esitteeseen. Siihen on koottu paljon infoa ja vinkkejä tiiviiksi paketiksi perheille tai vaikka valmentajille jaettavaksi.   

Teksti: Minna Mäkelä

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *