Moninaisuus on nykypäivää

Kuurojen Liitto ry:n ja Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry:n (KLVL) yhteistyönä järjestettiin jälleen perinteinen hiihtolomaleiri Lohjan Kisakalliossa 17.−21.2.2014. Hiihtolomaleirille osallistui 12 leiriläistä, iältään 7−14-vuotiaita. Kisakallio oli järjestänyt leirille ohjaajan, joka ohjasi urheilupainotteisia aktiviteetteja. Paikalla olivat myös viittomakielentulkit, jotka tulkkasivat ohjatut aktiviteetit.

Leiriläiset pääsivät kokemaan erilaisia urheilulajeja, kuten curlingia, frisbeegolfia ja luistelua. Kuitenkin lasten mieluisin puuha oli, kuten arvata saattaa, uiminen ja volttimonttu. Lähes lumeton viikko toi myös uusia haasteita, sillä eihän pulkkamäki ole mitään ilman lunta! Lumeton sää ei kuitenkaan haitannut leiriläisten ja ohjaajien menoa, vaan aktiviteetteja oli sekä ulkona että sisällä.

Vaikka leiri oli kooltaan pieni, oli hienoa huomata, miten leiriläiset niin sanotusti hitsautuivat yhteen, varsinkin leirin viimeisinä päivinä. Kommunikaatio pelasi hyvin sekä lasten että aikuisten kesken. Leiriläisillä oli myös päivittäin vapaa-aikaa, jolloin he pääsivät tekemään omia juttuja keskenään huoneissaan tai halutessaan pelaamaan lautapelejä tai piirtämään oleskeluhuoneessa ohjaajien kanssa. Näissä tilanteissa huomasin, että kun ohjaaja ei ole koko ajan läsnä ja leiriläiset tekevät omia juttuja keskenään, heidän tapansa kommunikoida muuttuu luovemmaksi ja idearikkaammaksi.

Leiriläisillä oli monenlaisia kielitaustoja. Osa käytti pelkästään viittomakieltä, osa sekä puhetta että viittomakieltä ja osa käytti pelkästään puhetta kommunikoidessaan toisten kanssa. Oli mielenkiintoista huomata, miten leiriläiset löysivät erilaisia kommunikaatiokeinoja keskenään. On hienoa, etteivät lapset vielä koe esteitä moninaisuudelle, vaan kommunikoivat niillä keinoilla, jotka he kokivat parhaiksi.

Osa lapsista osasi käyttää jotakuta ohjaajaa tulkkina/tiedonvälittäjänä ja monet kysyivät innokkaina: ”kuinka viitotaan X” ja “onko tämä viittoma oikein”? Toiset kommunikoivat paperin ja kynän avulla sekä opettivat toisilleen viittomia, myös leiriläiset itse auttoivat toisiaan kommunikoimisessa.

Kahdella leiriläisellä oli ihan oma salakielensä, jota muut eivät ymmärtäneet lainkaan. Toinen kuiskutteli toisen korvaan jotain, mistä syntyi naurunremakka ja osoittelua sekä päännyökyttelyä ja hetken päästä taas toisinpäin. Toinen heistä oli sisäkorvaistutetta käyttävä leiriläinen, mutta juuri sillä hetkellä hän ei pitänyt kojetta päällä, joten mysteeriksi jää, mistä kaverukset oikein keskustelivat. Pääasia, että he ymmärsivät toisiaan ja heillä oli hauskaa keskenään salaisuuksiensa kanssa.

Kommunikointi oli niin moninaista, että hämmästelin itsekin sen kirjoa. Tarvitsemme juuri tällaisia leirejä, joissa lapset oppivat ihmissuhdetaitoja ja luovan taidon kommunikoida. Ja hyväksyntää, että kaikki ovat erilaisia yksilöitä ja jokainen käyttää juuri sitä kieltä, minkä kokee parhaaksi itselleen. Nämä ovat kaikki nykyään erittäin tärkeitä taitoja ihmisellä kuin ihmisellä.

Lapsissa ja nuorissa näkyy yhteisömme tulevaisuus. Erään lehtorin sanoja siteeraten: ”Nyt kun moninaisuus on päivän sana”. Minusta tämä on erittäin osuva ilmaisu nykypäivää kuvaillessa.

Teksti: Natalie Paulanto
Kuva: Mari Vankka

 kl-tunnus-fi.fw

 Artikkeli on julkaistu Kuurojen Liiton julkaisemassa Kuurojen Lehdessä 2/2014

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *