TekstiversioPoistu tekstiversiosta
A+ A-

Pohjoismainen konferenssi kaksikielisyysasioista

Konferenssin järjestäjinä toimi Jyväskylän yliopiston Viittomakielen keskus yhdessä Suomessa toimivien alan järjestöjen sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Suomalaisten luennoitsijoiden lisäksi paikalle oli kutsuttu luennoitsija Englannista sekä Yhdysvalloista. Osallistuin konferenssiin LapCI ry:n rahoituksella.

Osallistujalistan mukaan paikalle oli ilmoittautunut 84 henkilöä. Suurin osa osallistujista oli Suomesta, mutta paikalle oli tullut kiinnostuneita myös Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja yksi Bermudastakin. Valtaosa konferenssiin osallistujista oli paikalla jonkun viittomakieleen ja viittomakielisiin tai huonokuuloisiin liittyvän järjestön nimissä, mutta konferenssi kiinnosti myös useita tutkijoita, muutamaa opiskejaa, kahta pienen SI-lapsen äitiä ja ainakin yhtä yksityistä puheterapeuttia.

Konferenssin ohjelman tarkastelu paljasti, että kaksikielisyydellä viitattiin puhekieleen ja viittomakieleen.

Konferenssin avasi Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja ja Kuurojen maailmanliiton puheenjohtaja Markku Jokinen. Jokinen toivotti osallistujat lämpimästi tervetulleiksi ja lähti heti pohtimaan tarvitaanko viittomakieltä sisäkorvaimplantin kanssa. Jokinen viittasi tutkijoihin, jotka perustelevat viittomakielen tarpeellisuutta sillä, että SI:n avulla ei voi saavuttaa (puhe)kieltä niin hyvin, etteikö viittomakieltä enää tarvittaisi kielenkehityksen turvaamiseksi. Kuulevien vanhempien erittäin vaikeasti kuulovikaisina syntyneiden lasten kielellinen ja sosiaalinen kehitys viivästyy tarpeettomasti, jos viittomakieltä ei saada käyttöön. Lapselle täytyy taata viittomakielen kautta täysi pääsy vuorovaikutukseen, jotta vältetään sosiaaliset ja emotionaaliset haavat ja taataan kaksikielisten lasten oikeudet. Jokinen painotti, että kieli, kulttuuri ja identiteetti ovat ihmisoikeuksia, jotka tulee lapselle turvata, ja  päätti puheenvuoronsa sanoen, että kuurous ja huonokuuloisuus on rikkaus ja iloinen asia, sillä moninaisuus vie kehitystä eteenpäin. Lapsi on hyvä sellaisena kuin se on, mutta perheet tarvitsevat tukea.

Lapsiasiainvaltuutettu Mariakaisa Aula totesi puheenvuorossaan, että kaikilla lapsilla on samat oikeudet, ja lapsiasiainvaltuuten tehtävänä on edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Kuurojen, huonokuuloisten ja SI-lasten määrä on pieni eikä vanhemmilla, asiantuntijoilla, työntekijöillä ja hoitajilla ole tarpeeksi tietoa aiheesta – sitä haluttiin tarjota. Syntyi Hei, kato mua! -julkaisu yhteistylössä Kuurojen Liitto ry:n ja Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry:n kanssa. Julkaisua varten tehdyissä haastatteluissa oli todettavissa, että kuulovammaisillekin lapsille tärkeitä asioita ovat perhe, ystävät ja harrastukset. Esiin nousi myös jännitteitä ja hämmennystä, perheille annetaan erilaisia suosituksia ja he kuulevat hyvin erilaisia mielipiteitä. Aula totesi, että kuulovikaisten Käypä hoito -suositus olisi tarpeen. Hän totesi, että aikuisten on otettava selvää miten lapsi selviää kuulokojeillaan tai implanteillaan, ja painotti, että aikuisilla on myös velvollisuus hankkia kyky kommunikoida lapsen kanssa. Aula pohti, että SI-lasten kohdalla tuen tarve ei lopu vaan muuttuu. Minkälaista tukea nyt ja tulevassa tarvitaan? Aula totesi, että päiväkodeissa ja kouluissa tarvitaan tukea erilaisuuden hyväksymiseen. On huolehdittava että esteettömyys toteutuu, ja että apuvälineitä ja tietoa on saatavilla. Mariakaisa Aula lopetti puheenvuoronsa painottamalla, että lapsilla on oikeus kieleen, koska se vaikuttaa niin vahvasti siihen miten lapset voivat tulla kuulluiksi, osallistua ja vaikuttaa asioihinsa.

LUENNOT

Professori Gary Morgan (University College London, Deafness, Cognition and Language Reseach) piti luennot aiheista 1. Kielen omaksuminen ja mielen teoria sekä 2. Viittomakieli ja erityinen kielihäiriö.

1. Mielen teoria: Mielen teoria tarkoittaa yksilön ymmärrystä, että muillakin ihmisillä on oma tietoisuus, omat ajatukset ja omat tunteet. Mielen teoriaa on testattu False Belief – testein, joissa tutkitaan sitä pystyvätkö lapset ottamaan huomion myös toisen ihmisen uskomukset eri tilanteissa (Two points of view). Nämä testiasetelmat asettavat kuitenkin kielellisiä haasteita, jotka vaikuttavat testituloksiin. Morganin tutkimuksessa lapsille ei annettu kielellisiä ohjeita vaan havainnoitiin lasten katseen suuntaa, False belief-asetelmissa. Näin on osoitettu, että Mielen teoria alkaa toimia jo 12 – 24 kk välillä.

Kuulevien vanhempien kuuroilla lapsilla Mielen teorian on todettu kehittyvän viiveellä ja näissä taidoissa on usein puutteita riippumatta siitä ovatko vanhemmat käyttäneet lapsensa kanssa puhetta vai viittomakieltä. Morganin tutkimusryhmän ensimmäisessä tutkimuksessa todettiin, että kuulevien vanhempien kuulevat taaperot suoriutuivat Mielen teorian-testistä, mutta kuurot lapset eivät. Toisessa tutkimuksessa vertailtiin kuulevien vanhempien käyttämää kieltä heidän keskustellessaan kuurojen ja kuulevien lastensa kanssa. Viitotut ja puhutut keskustelut analysoitiin suhteessa mentaalisten tilojen luokkiin (esim. kuinka paljon äidit puhuivat toisten ihmisten tunteista). Tulokset osoittivat, että kuurojen lastensa kanssa äidit käyttivät huomattavasti vähemmän mentaalisia tiloja koskevaa kieltä kuin kuulevien lasten kanssa.

Morgan totea että syyt siihen miksi kuulevat äidit puhuvat kuuleville ja kuuroille lapsilleen eri tavoin ovat monisyisiä. Aiemmin on esitetty, että kuurojen lasten kielellinen viive viivästyttää myös heidän Mielen teoriansa kehittymistä (ei ole pääsyä abstraktimpaan kieleen). Morgan uskoo, että kuulevat äidit  reagoivat tähän kielelliseen viiveeseen käyttämällä konkreettista ja yksinkertaista kieltä. Tämä viivästyttää kuurojen lasten Mielen teorian kehittymistä entisestään. Morgan toteaa, että vaikka kuurojen lasten kielellinen kehitys myöhemmin saavuttaisikin kuulevien lasten ikätason, Mielen teoriaan liittyvät päättelytaidot voivat silti olla kuuroilla lapsilla kuulevia lapsia heikommat, koska kielenkehityksen alkumetreillä abstraktimpaa ja monimutkaisempaa kielialtistusta on ollut vähän tai se on puuttunut.

2. Viittomakieli ja kielellinen erityisvaikeus (SLI):

Yhdysvalloissa on perinteisesti ajateltu, ettei kuuroilla viittomakielisillä lapsilla voi olla kielellistä erityisvaikeutta. Niitä lapsia, joiden viittomakieli ei kehittynyt odotetusti, kuitenkin tavataan säännöllisesti. Morganin tutkimuksessa tutkittiin kuuroja viittomakielistä lapsia, joilla oli diagnosoitu viittomakielen kehityksen erityisvaikeus, ja verrattiin näiden viittomakielisiä ilmauksia kontrolliryhmän lasten ilmauksiin. Yleisesti ottaen lapset, joilla oli erityinen kielihäiriö, suoriutuivat merkittävästi kontrolliryhmän lapsia heikommin sisältöön, rakenteeseen ja kieliopillisuuteen liittyvissä seikoissa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että kuuroilla ja kuulevilla lapsilla on erityisen kielihäiriön taustalla sekä kielimodaliteetille ominaisia että yhteisiä häiriöitä. Viittomakielessä SLI näkyy siinä, että lapsen viittominen muistuttaa nuoremman lapsen viittomista. Viittomakielinen lapsi, jolla on SLI tarvitsee erityistä tukea kielenkehitykseen siinä kuin puhuva lapsikin, jolla on SLI.

Professori Deborah Chen Pichler (Gallaudet University, Washington DC) luennoi aiheesta Bimodal bilingual first language acquision in hearing children and children who use a cochlear implant.

Chen Pichler tutkii kaksimodaalista kaksikielisyyttä viittomakielisten perheiden kuulevilla ja SI-lapsilla, viittomakielen ja puhutun kielen samanaikaista kehittymistä.

Chen Pichler kertoi, että kaksikielisyystytkimukset ovat keskittyneet kahden puhutun kielen omaksumiseen (unimodaalinen kaksikielisyys). On todettu, että kahden kielen samanaikainen omaksuminen ei vaaranna kielenkehitystä, vaikka yleisesti edelleen uskotaan toista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun kahta kieltä omaksutaan samaan aikaan, kielten rakenteiden ja sanastojen sekoittuminen (language mixing) on hyvin tavallista, ja kuuluu osana kahden kielen normaalia kehitystä. Omaksuttavat kielet vaikuttavat toisiinsa. Tätä kielten sekoittumista tapahtuu sekä kahta puhuttua kieltä omaksuttaessa että puhuttua ja viittomakieltä omaksuessa. Kaksimodaalinen kaksikielisyys kuitenkin myös eroaa kahden puhutun kielen kehittymisestä, esim. viittomakielen ja puhutun kielen sanoja voi tuottaa samaan aikaan (code blending) kun taas kahden puhutun kielen sanojen tuottaminen samaan aikaan on artikulatorisesti mahdotonta. Aiemmat tutkimukset ovat esitäneet, että kuurojen vanhempien kuulevien lasten puhuttu kieli ei kehity kunnolla. siitä, että kieli kehittyy epätyypillisesti. Pichlerin ym. tutkimuksen mukaan viittomakielen ja puhutun kielen samanaikainen omaksuminen ei vaikuta negatiivisesti kielen oppimiseen. Viitottu kieli (ensikieli) on sujuvaa, mutta siinä on vaikutteita puhutusta kielestä.

Professori Ritva Takkinen Jyväskylän yliopistosta ja jatko-opiskelija Laura Kanto Oulun yliopistosta luennoivat aiheesta Bimodaalisen kahden ensikielen omaksumistutkimus Suomessa: kuurojen vanhempien kuulevat lapset ja sisäkorvaistutetta käyttävät kuurot lapset

Kuurojen vanhempien kuulevat lapset ovat tyypillisesti bimodaalisia, kaksikulttuurisia ja kaksikielisiä; he käyttävät sekä visuo-gesturaalista että auditiivis-vokaalista kanavaa omaksuessaan samanaikaisesti viittomakieltä ja puhuttua kieltä. Heillä on vanhempiensa kanssa yhteinen kielellinen ja kulttuurinen perintö, joka sisältää mm. vaatimuksen visuaalisesta huomion kiinnittämisestä sekä eleiden ja kosketuksen käytöstä toisten kanssa kommunikoitaessa. Kuurojen yhteisöllä on aina vähemmistöryhmän status, koska se on määrältään pieni ja maantieteellisesti hajanainen. Silloin kun vähemmistökieltä ei arvosteta ympäröivässä yhteiskunnassa, kielen kehitykseen on panostettava erityisesti. Enemmistökieli kehittyy yleensä hyvin.

Laura Kanto tarkasteli joidenkin kieliympäristön tekijöiden suhdetta varhaisen kielen kehityksen vaihtelevuuteen kuurojen vanhempien kuulevilla lapsilla. Kannon tutkimuksen vittomakielisissä perheissä viittomakielen altistus oli suurinta. Puhuva-viittova-perheissä viittomakielen altistus vaihteli paljon. Viittomakielinen vanhempi saattoi olla lasten ainoa viittomakielinen kontakti. Sillä kuinka usein perhe tapasi kuuroja/kuulevia, vaikutti lasten kielten kehitykseen. Enemmistökieli eli puhekieli kehittyi lapsilla ongelmitta. Kanto painotti, että perheen molempien kielten kehitys on pyrittävä turvaamaan, että perheen vuorovaikutus turvataan ja perheen dynamiikka säilyy.

Lue lisää artikkelista: Relationship between the linguistic environments and early bilingual language development of hearing children in deaf-parented families. Kanto, L, Huttunen, K. ja Laakso, M.-L. (submitted) Journal of Deaf Studies and Deaf Education

Ritva Takkinen käsitteli sisäkorvaistutetta käyttävien kuurojen lasten bimodaalista kaksikielisyyttä. Näiden lasten vanhemmat ovat kuulevia, jotka alkoivat opiskella ja käyttää lapsen kanssa viittomakieltä sen jälkeen, kun lasten kuulovamma oli todettu. Implantoinnin jälkeen lapset alkoivat omaksua myös puhuttua kieltä ja vanhemmat keskittyivät enemmän puhutun kielen käyttöön kotona. Takkisen tutkimuksessa nuorimpana (1 v 6 kk) SI:n saaneen puhekieli kehittyi nopeasti ikätasolle. Ennen implantointia viittomakielen taidot olivat ikätasolla. Muiden lasten kielissä oli viivettä. Takkisen mukaan etenkin lasten viittomakieli on vaarassa rappeutua vähäisen kielialtistuksen takia, mutta hänen tutkimuksessaan perheet halusivat pitää molemmat kielet ,ja korostivat viittomakielen tärkeyttä kommunikointikeinona. Kielten kehittymiseen vaikuttavat kielellisen syötöksen määrä, kuuloerottelun taidot, viittomakielen hallitseminen ennen implantointia sekä kieliin kohdistuvat asenteet. Takkinen totesi, että viittomakieltä ei pidetä yhtä hyvänä kuin puhuttua kieltä ja se on syy miksi (kuntoutuksessa ja perheissä?) painotetaan puhuttua kieltä. Takkinen painotti, että viittomakieli on resurssi myös kuuleville vanhemmille ja SI-lapsille.

Professori Päivi Rainò: Viitotun ja puhutun kielen asemas SI-lapsen ja -nuoren elämänkaaressa

Rainòn luennoi tutkimuksestaan, jossa oli 45 kpl vuosien 1991 – 2002 syntynyttä lasta, jotka olivat saaneet SI:n. Vaikka suurin osa SI-lapsista käyttää pääasiallisena kommunikaatiomuotonaan puhuttua kieltä, yli kolmannes sisäkorvaistutelapsista käyttää myös viittomia, viittomakieltä tai muuta visuaalista tukea kommunikaatiossaan. Rainò kertoi, että 40 – 60 % SI:n saaneista lapsista ei voi tukeutua pelkästään puhekieleen. Suuri osa osallistuu yleisopetukseen, mutta heillä on usein tukenaan henkilö- tai luokkakohtainen avustaja tai tulkki. FM-laitteella  lapsi kuulee mitä opettaja sanoo, mutta jää ulkopuolelle siitä, mitä kaverit luokassa sanovat. Lapset eivät tiedä mitä eivät kuule, eivätkä siis välttämättä tiedä minkälaista tukea tarvitsevat.

Tutkimuksensa tuloksia esitellessään Rainò totesi, että viimeaikoina esillä ollutta vinkkipuhetta käytti hänen tutkimuksessaan vain yksi perhe ja ihmetteli sitä, miten joidenkin SI-lasten vanhemmat olivat ilmoittaneet lapsena ensikieleksi viitotun suomen tai tukiviittomat – nehän eivät ole kieliä kuten suomi tai viittomakieli. Rainò painotti sitä, että vanhemmat eivät voi tietää mitä lapset haluavat tehdä nuorena ja aikuisena. Hän nosti esimerkiksi erään tutkimuksessaan olleen nuoren, joka sai 16-vuotiaana implantin, ja oli 18-vuotiaaksi asti käyttänyt pääkommunikointikeinonaan puhekieltä. Tämä nuori olikin hallunnut vaihtaa koulunsa viittomakieliseen kouluun ja käyttää viittomakieltä. Hän oli sanonut, että jokaisella tulisi olla oikeus valita kieli jota käyttää.

Maarit Widberg-Palo & Irja Seilola: Vuorovaikutus ja hyvinvointi kuurojen ja huonokuuloisten lasten elämässä (Kato mua!-julkaisu)

Suomen lapsiasiavaltuutettu, Kuurojen Liitto ja Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto selvittivät yhteistyössä kuurojen ja huonokuuloisten lasten omia kokemuksia ja näkemyksiä oikeuksiensa toteutumisesta. Mukana selvityksessä oli lähes yhdeksänkymmentä lasta ja 24 vanhempaa.  Huolimatta lasten eri kielitaustoista ja kommunikaatio keinoista lapsilla on paljon yhteistä. Heille tärkeitä asioita ovat perhesuhteet ja kaverit. He haluavat harrastaa, kasvaa ja kehittyä, elää turvallisesti ja vaikuttaa omaan arkeensa, olla osallisena yhteisössään. Ennen kaikkea lapsilla tulee olla oikeus täyteen vuorovaikutukseen.

Kielivalintoja ja kuntoutusratkaisuja tulisi tarkastella toisiaan täydentävinä eikä poissulkevina mahdollisuuksina huomioiden lasten mielipiteet. Haasteena ovat lapsen lähiympäristön, kavereiden, harrastusten, päiväkodin, koulun kielitaito ja mahdollisuus tasapuoliseen vuorovaikutukseen.

Keskeisiä selvityksessä nousseita teemoja olivat yksinäisyys, jaksaminen, kunnioitus, osallisuus, oikeus olla oma itsensä lapsena ja nuorena, lapsen etu.

-Tanja Rasmussen