Yleisopetuksessa olevien kuulovammaisten oppilaiden tilanteeseen voidaan olla varovaisen tyytyväisiä, päätellään Kuuleeko koulu? -tutkimushankkeen loppuraportissa. Helsingin ja Jyväskylän yliopiston yhteishankkeessa tutkittiin opettajien kokemusta yleisopetukseen integroitujen kuulovammaisten lasten ja nuorten opetuksesta. Lisäksi tutkimushankkeessa selvitettiin, mitä kehitettävää ja muutostarpeita kuulovammaisten oppilaiden opetuksessa on.
Kyselytutkimukseen vastasi 109 yleisopetuksessa ja 13 erityisopetuksessa työskentelevää opettajaa, joista valtaosa oli luokan- tai aineenopettajia. Tulosten mukaan kuuroa, huonokuuloista tai sisäkorvaistutteita käyttävää oppilasta ei koeta erityisen haasteelliseksi opetettavaksi ja hänen nähdään osallistuvan opetukseen siinä missä muidenkin oppilaiden. Yli puolet oppilaista pärjäsi koulussa ilman erityistä tukea, kun taas tehostettua tukea sai 24 prosenttia. Tuen saaminen oli yleisempää ylä- kuin alakoulussa.
Opettajat olivat melko tyytyväisiä omaan osaamiseensa ja valmiuksiinsa opettaa kuulovammaista oppilasta, mutta osa kaipasi siihen lisää tukea. Avustajan käyttö osoittautuikin tavallisimmaksi oppilaan tukimuodoksi.
Opettajia pyydettiin kyselyssä nostamaan esille viisi tärkeintä asiaa, jotka he kokevat tärkeiksi kuulovammaisen oppilaan opetuksessa:
- kuunteluolosuhteet
- opetukselliset ratkaisut
- luokkatila
- tiedotus ja asiasta keskusteleminen
- osallisuus
Puolet vastanneista opettajista kertoi huomioivansa kuulovammaisen oppilaan muuttamalla hieman opetustapaansa. Lisäksi huomiota kiinnitettiin puhumiseen ja opiskeluympäristöön, kuten oppilaan istumapaikkaan ja huulion näkymiseen välttämällä tauluun päin puhumista.
– Jotta opetus olisi kaikille sopivaa, tarvitaan saavutettava ympäristö sekä riittävät resurssit. Ympäristön fyysinen esteettömyys on haaste etenkin vanhoissa koulurakennuksissa. Psyykkinen esteettömyys lienee kuitenkin vielä suurempi haaste, sillä se sisältää arvot, asenteet, uskomukset ja psyykkisen mielentilan, raportissa todetaan.
Tietoa oppilaan kuulovammasta saatiin yleisimmin lukukauden alussa pidettävässä kokouksessa, mutta tarjotun tiedon sisällöstä ei saatu kyselyssä selvyyttä. Osa opettajista kertoi vanhempien oppilaiden pitävän kokouksia lähinnä hämmentävinä, joten tutkijat kannustavat pohtimaan niiden tarvetta tapauskohtaisesti. Tutkimuksen mukaan opettajilla ei aina ollut tietoa esimerkiksi siitä, käyttääkö hänen oppilaansa kuulokojetta vai istutetta. Lisätuen tarvetta nähdäänkin olevan oppilaiden lisäksi myös opettajilla.
Raportin toimenpide-ehdotuksissa esitetään, että opettajankoulutuksessa tulee antaa opettajille perusvalmiudet yleisopetuksessa olevien kuurojen ja huonokuuloisten oppilaiden opetukseen. Kun luokkaan tulee kuulovammainen oppilas, on lisäksi huolehdittava opettajien ja muun henkilökunnan täydennyskoulutuksesta ja perehdyttämisestä hänen huomioimiseensa.
Tutkimushankkeesta vastasivat Helsingin yliopiston dosentti, kasvatustieteiden tohtori Marjatta Takala ja Jyväskylän yliopiston yliopisto-opettaja Helena Sume. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen taustaryhmään kuuluivat Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liiton toiminnanjohtaja Sari Suokas, LapCI – Sisäkorvaistutelasten valtakunnallinen yhdistys ry:n hallituksen jäsen Nana Lindholm, Kuurojen Liiton erityisasiantuntija Pirkko Selin-Grönlund, Valteri-verkoston Kuuleeko koulu-kehittämishankkeesta Kristiina Pitkänen ja Kuuloliiton järjestösihteeri Esa Kalela.