Kuuloavain 2012–2015 -hankkeen päätösseminaariin kokoontui keskiviikkona 2. joulukuuta joukko lukijoita, järjestöjen työntekijöitä, asiantuntijoita, opiskelijoita sekä Kuulo-Auriksen nuorten kurssilaisia. Kolmituntisen seminaarin aikana kerrattiin hankkeen saavutuksia ja saatiin asiantuntijapuheenvuorot audiologilta, puheterapeuttina toimivalta äidiltä ja perhepsykoterapeutilta. Ennen taukoa yleisöä ilahdutti Käet ylös! -duo, joka esitti viitottua ja laulettua musiikkia harmonikan säestyksellä.
Hankkeen grand finale käynnistyi Kuuloavaimen olemassaolon kiteyttävällä videolla . Tervetulosanat lausuivat hankkeen taustajärjestöjen, Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry:n (KLVL ry) ja LapCI – Sisäkorvaistutelasten Valtakunnallinen yhdistys ry:n, toiminnanjohtajat Sari Suokas ja Ulla Konkarikoski. He kertoivat hankkeen alkuperäisidean olleen pienten järjestöjen viestinnällinen yhteistyö. Tätä on tarkoitus jatkaa vielä tulevaisuudessakin siitä huolimatta, että rahoituksen loppumisen vuoksi Kuuloavaimella ei jatkossa ole omaa työntekijää.
Kuuloavain vanhempien tukena ja asiantuntijoiden työkaluna
Kuuloavain-hankkeen taustasta ja nykytilasta puhui Anneli Salomaa, jolla on hankkeen ensimmäisenä projektikoordinaattorina ollut keskeinen rooli tietoportaalin ja siihen liittyvän verkoston luomisessa. Maaliskuussa 2012 työssään aloittanut Salomaa kertoi työn käynnistyneen kahden järjestön yhteisestä näkemyksestä, jonka mukaan kuulovammaisen lapsen vanhempien tueksi koostettu Avaintieto-kansio oli aikansa elänyt.
– Sisäkorvaistutteet, kommunikaation tukimuotojen moninaisuus ja viittomakielen valtavirtaistuminen oli johtanut siihen, ettei lapsia voinut enää luokitella kuuroiksi, huonokuuloisiksi ja kuuroutuneiksi. Vielä vähemmän kuulovamman aste kertoi siitä, mitä kieltä tai kommunikaatiomuotoa lapsi käyttää, Salomaa totesi.
Valmiiden määritelmien ja ohjeiden tarjoamisen sijaan Kuuloavainta lähdettiin rakentamaan yhteistyössä kuuloalan eri toimijoiden kanssa tietopankiksi, joka tarjoaisi neutraalia tietoa lapsen tarpeista ja perheen valinnoista käsin. Reilut puolitoista vuotta sitten muihin tehtäviin siirtynyt Salomaa antoi puheenvuorossaan tunnustusta visionääriksi nimittämälleen KLVL ry:n entiselle toiminnanjohtajalle Kristiina Aminoffille ja työtään sparranneelle LapCI ry:n toiminnanjohtaja Leena Hasselmanille.
Erilaiset toimintatavat ja Kuuloavaimen sisältöön liittyvät valinnat aiheuttivat myös yhteentörmäyksiä. Ajan myötä rajat kuitenkin löytyivät ja toimintatavat vakiintuivat. Nykyisin Kuuloavainta arvostetaan alan ammattilaisten parissa niin paljon, että kuulokeskuksissa se on omaksuttu osaksi kuntoutusta. HYKS:n Korvaklinikan ylilääkäri, dosentti Antti Aarnisalo näki puheenvuorossaan Kuuloavaimen välttämättömäksi työvälineeksi. Aiemmin kuulokeskuksissa ei hänen mukaansa ole ollut tarjota tämän päivän huutoon vastaavaa tietoa.
– Kuuloavain täyttää tämän tarpeen, Aarnisalo totesi.
Alustuksessaan hän kertoi 15 prosentilla suomalaisista olevan jonkinasteinen kuulon alenema ja implantoitavien potilaiden ikähaarukan vaihtelevan nykyisin yhdeksästä kuukaudesta aina 83 vuoteen. Kuuloalan kentän laajuus ja laitteiden nopea tekninen kehitys asettavat Aarnisalon mukaan kovat vaatimukset tietolähteelle. Hän pitikin Kuuloavaimen keskeisinä ansioina sitä, että sivustolla olevat artikkelit perustuvat ajankohtaisuuden lisäksi tieteelliselle, koetellulle ja arvioidulle tiedolle.
Aarnisalon puheenvuoron jälkeen saatiin hieman toisenlaista näkökulmaa kuuloon, kun Käet ylös! -duo esiintyi ennen taukoa. Keväällä 2013 syntyneessä työryhmässä ovat Elina Kynsijärven eläinaiheisia loruja suomalaisella viittomakielellä tulkitseva Juha Miguel Peltomaa ja Jesi Blomgren, joka laulaa lorut ja soittaa harmonikkaa. Kolmen kappaleen esitys sai raikuvat suosionosoitukset kahdella kielellä. Siitä oli hyvä jatkaa iloisena pienelle tauolle.
Monikielisyys yleistyy myös kuulovammaisten lasten joukossa
Tauon jälkeen puhujapöntön taakse hyppäsi lennosta paikalle saapunut puheterapeutti Tanja Rasmussen, joka kertoi jatkuvasti Suomessakin yleistyvästä monikielisyydestä sisäkorvaistutteet saaneen lapsen perheessä. Suomessa on hänen mukaansa 160 000 lasta, joiden perheessä puhutaan vähintään kahta eri kieltä. Rasmusseneilla käytetään suomen lisäksi tanskaa, englantia ja myös viittomia. Lapset puhuvat suomea ikätasoaan vastaavasti.
– Monikielisyyteen liittyy paljon mielipiteitä, olettamuksia ja tunteita. Aiemmin on esimerkiksi uskottu, että monikielisyys hidastaa kielenkehitystä. Se ei pidä paikkaansa, Rasmussen sanoi.
Hän täsmensi, että jos seurataan vain yhden kielen sanavaraston kehitystä, tulos saattaa olla tavanomaista suppeampi. Mutta jos kaksikielisen perheen lapselta testataan molempien kielten sanavarasto, tulokset voivat olla tavanomaisia. Rasmussenin mukaan on äärimmäisen harvinaista, että kaksi kieltä kehittyvät samaan aikaan. Usein lapsi käyttää sen kielen sanoja, jotka ovat helpompia.
– Esimerkiksi kummatkin lapsistani ovat ensin käyttäneet minusta tanskan sanaa ’mor’, koska se on helpompi lausua kuin ’äiti’.
Kuulovammaisten lasten kielten oppimisesta on toistaiseksi hyvin vähän tutkittua tietoa, vaikka asiantuntijat törmäävät monikielisiin lapsiin yhä useammin. Rasmussen kertoi, että jos Kuuloavain olisi ollut olemassa hänen lapsensa syntyessä lähes viisi vuotta sitten, olisi vältytty monelta surulta ja murheelta. Puheterapeuttina työskentelevälle Rasmussenille kuulovammaisen lapsen saaminen on hänen sanojensa mukaan ollut opintoretki. Puheenvuoro synnytti keskustelua erityisesti viittomien käytöstä.
Sisaruuteen kuuluu kateus ja ihailu
Päivän pääpuhujaksi oli Turun seudulta saapunut perhepsykoterapeutti Outi Abrahamsson, joka kertoi puheenvuoronsa aluksi tulleensa aamulla ensimmäistä kertaa mummiksi. Roimat aplodit saanut Abrahamsson kertoi puheenvuorossaan yleisellä tasolla sisaruksen asemasta erityislapsiperheessä.
Abrahamsson totesi, että sairaalamaailmassa huomioidaan usein sairas tai vammainen lapsi ja hänen vanhempansa. Vanhemmuuteen kuuluu hänen mukaansa aina syyllisyys, mutta etenkin erityislasten vanhemmat murehtivat sitä, huomioivatko kylliksi tervettä sisarusta. Abrahamssonin mukaan alakouluikäiset lapset laskevat tarkasti vanhempien ajankäyttöä. Jos terve lapsi kokee saavansa vammaista sisarustaan vähemmän aikaa ja huomiota vanhemmiltaan, voi se aiheuttaa kateutta.
Abrahamssonin mukaan lapsilla on maaginen kyky kuvitella, että jokin heidän ajatuksensa tai tekonsa on voinut aiheuttaa sisaruksen vamman. Lapsi voi myös kokea syyllisyyttä siitä, että on terve. Sen vuoksi sisarukselle on tärkeää puhua asioista rehellisesti.
– Lapsi kysyy vain sellaisia asioita, joihin on valmis saamaan vastauksen, perhepsykoterapeutti huojensi vanhempia.
Perheessä onkin tärkeää asettaa aina lapsi keskiöön, pohtia hänen asemaansa perheessä ja häntä suojelevia ja hänelle riskejä luovia tekijöitä. Varhaislapsuudessa syntyvä itsetunto kehittyy lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteessa.
– Parhaiten lapsen itsetunnon kehittymistä auttaa kun lapsi näkee vanhemman katseesta, että hän on lapsesta onnellinen juuri sellaisena kuin hän on, Abrahamsson tiivisti ydinviestinsä.
Hankitun itsetunnon kehittymiselle taas on tärkeää, että lapselle tulee onnistumisen kokemuksia. Puitteiden luominen onnistumisille on tärkeää, mutta lapsen tulee oppia sietämään myös epäonnistumisia.
Tärkeän puheenvuoron jälkeen seminaarin veti yhteen hankkeessa alusta asti mukana ollut KLVL ry:n puheenjohtaja Sanna Loukusa. Hän siteerasi puheenvuorossaan tilaisuudessa julkistettua Kuuloavaimen loppuraporttia ja kiitti ”yhdessä ja erikseen” kaikkia hankkeessa mukana olleita henkilöitä, järjestöjä ja ammattilaistahoja. Kuuloavain hankkeena päättyy, mutta työ jatkuu.