Vuoden odotetuin juhla on jo melkein täällä.
Tänä vuonna meidän perheen ensimmäinen joulukuusi on pystytetty ja koristeltu jo marraskuussa tyttöjen huonetta koristamaan. Välillä kovinkin malttamattomat lapset jaksoivat kiertää ja kaartaa koristeosastoa kaupassa kun molemmille oli luvattu omat koristeet kuuseen ripustettavaksi. Juuri ennen joulua lähdemme perinteiselle kuusenhakuretkelle ihanien ystävien luo. Kuusen tuoksu on minulle yksi tärkeimmistä joulun tuoksuista, koska harvoin piparien tai muiden leivonnaisten tuoksu jää yhtä pitkäksi aikaa kotiin leijumaan kuin kuusesta tuleva ihana tuoksu.
Lapsille joulun odotus alkaa vuosi vuodelta aiemmin. Ehkä ensimmäinen odotettava asia on joulukalenterin ensimmäinen luukku. Ja kun tänä vuonna joulukuun ensimmäisenä päivänä olimme Tuusulassa Tunnekouluilemassa ja pikkujouluilemassa, niin tottahan toki joulukalenterit piti ottaa mukaan! Eihän nyt joulukalenterin ensimmäistä luukkua voi joulukuun 2. päivä aukaista – höntti äiti! Niinpä on ollut turha haaveilla pitkistä aamu-unista kun lasten herättyä heillä on ollut kiire kurkistamaan mitä luukusta löytyy.
Muillakin on varmasti kirjoitettu joululahjalistoja? Meilläkin on kirjoitettu, 5-vuotias jopa monta versiota. Onneksi hänellä kuitenkin on ajatus että lahjalistan pitää mahtua yhdelle A4:lle. Koska sen vuoksi hän on joutunut uuden lelulehden ilmestyessä puntaroimaan, voiko uusia toiveita kirjoittaa vielä vanhalle listalle, vai pitääkö jostakin vanhasta toiveesta luopua jotta voi laittaa uuden toiveen paperille. Toki myös pikkusiskoa on täysin epäitsekkäästi autettu listan teossa: mitä siitä että pikkusiskon lapulle ilmestyneet toiveet ovat monesti olleet sellaisia, että ne olisivat isosiskon itsensäkin mieleen? Saapa nähdä, joutuuko Joulupukki jouluaattona tulemaan mummulaan rekalla reen sijaan, vaikka kyllähän Grinch-elokuvasta on nähty, että rekeenkin mahtuu lahjoja vaikka koko kylälle.
Piparien tuoksu alkoi leijailla meillä heti Itsenäisyyspäivän jälkeen. Silloin pidimme mummun kanssa leipomistalkoot, joiden tuotoksena syntyi niin piparitalo kuin muitakin pipareita. Mukavaa iltaohjelmaa on saatu melkein joka illalle kun pipareita on pikkuhiljaa koristeltu strösseleillä ja karkeilla mielikuvitusta käyttäen. Lasten mahtavaa mielikuvitusta kuvaa, että me vanhemmat olemme päätyneet matkimaan lasten ideoita.
Tähän viikkoon ovat myös mahtuneet ne joulun herkimmät hetket, eli joulujuhlat. Kun sitä lähes kuusi vuotta epätoivoisena murehti, miten oma tytär elämässään pärjää, jos kerran ei kuule, ei voinut edes kuvitella näitä tilanteita. Päiväkodissa hän nyt muiden lasten kanssa lauloi, leikki ja esitti jopa oman soolopätkän esityksessä. Esikoululaisten esitykseen oli otettu mukaan myös tukiviittomia, ehkä tämä on jatkumoa Ronjan kavereilleen pitämälle viittomakoululle? Kaksi päivää myöhemmin pääsimme katsomaan Saanan esitystä. Miten ujosta ja arasta tytöstä onkin kahdessa vuodessa tullut niin reipas ja innokas esiintyjä? Joululaulut ovat toki siirtyneet päiväkodista kotiinkin, joten kotona ei ole tarvinnut levyjä kuunnella kun live-esitykset käynnistyvät.
Huomenna edessä on vielä tanssikoulun joulunäytös. Saana pomppii lavalla muiden pienten pupujen kanssa ja Ronja hiphoppaa toisten coolien tanssijoiden kanssa julistaen meillekin tärkeää sanomaa ”Anna sen soida”.
Mutta ehkä kaikkein ihanin asia kuitenkin koittaa juuri ennen joulua. Se on se hetki kun loma alkaa. Tiedossa on kaksi viikkoa lomailua lasten kanssa ja ainakin osittain lasten ehdoilla.
Ronjan esityksen sanoin: Näin kirkkaassa kynttilän valossa Joulu onkin jo melkein talossa.
Minna Mäkelä, 3-vuotiaan Saanan ja 5-vuotiaan Ronjan äiti