TekstiversioPoistu tekstiversiosta
A+ A-

Helsingissä partiota viittomakielellä

Nyt on jälleen aika laittaa käyntiin viittomakielisen sudenpentulauman toiminta! Ensimmäisen kerran kokoonnumme 28.10.2015 klo 18. Sinne ovat erittäin lämpimästi tervetulleita myös uudet sudarit! Muutaman kerran saa kololle tulla tutustumaan ilman sitoutumista ja jäsenmaksua, joka on Suomen Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin puolelta yhteensä noin 60 euroa ja lippukunnan eli Ilvesveikkojen puolelta 15 euroa vuodessa. Sisarusalennus on noin 10 euroa. Virallisesti sudenpentu on 7–9 -vuotias, mutta otamme laumaan myös hieman nuorempia ja vanhempia.

Uusille tiedoksi: Helsingin Ilvesveikot (www.ilvesveikot.fi) on suuri poikalippukunta, jonka sisällä on viittomakielinen sudenpentulauma. Meillä on kuitenkin myös tyttöjä, joten ei huolta sukupuolesta! Kokoontumispaikkana toimii Pasilan kolo osoitteessa Esterinpolku 2 ja ajankohta on joka keskiviikko klo 18-19.

Facebookista löytyy oma ryhmämme nimellä ’Viittovat Ilvesveikot’, jossa huoltajat ja johtajat voivat vapaasti keskustella keskenään. Aikuisetkin ovat tervetulleita mukaan toimintaan, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita 🙂

Artikkeli julkaistu 2015.