TekstiversioPoistu tekstiversiosta
A+ A-

Rokki raikaa LapCI-leirillä Resonaarissa

LapCI ry, Resonaari
LEHDISTÖTIEDOTE – JULKAISUVAPAA

Rokki raikaa LapCI-leirillä Resonaarissa

LapCI ry:n perinteinen Musaleiri on jälleen käynnissä Resonaarissa Helsingin Kulosaaressa.

Leirillä 9-13-vuotiaat SI-lapset pääsevät välittömästi soittamaan erilaisia bändisoittimia Resonaarin käyttämän kuvionuottimenetelmän mahdollistamana. He oppivat myös kuuntelemaan toisiaan ja soittamaan, kuulovammasta huolimatta.

LapCI ry ja Resonaari tekevät yhteistyötä jo neljättä vuotta musiikkileirien merkeissä. ”Tämä yhteistyö on ollut meille hyödyllistä. Olemme löytäneet jälleen uuden kohderyhmän, jolle kuvionuotit avaavat mahdollisuuden todelliseen bändisoittoon”, arvioi Kaarlo Uusitalo, Resonaarin johtaja.

Musiikin hyödyllisyys sisäkorvaistutelasten kielellisten taitojen kehittämisessä on todennettu suomalaisessa aivotutkimuksessa. Lisäksi bändisoiton avulla aukeaa maailma vertaistukeen ja sosiaalisuuteen yleisemminkin. LapCI ry:n toiminnanjohtaja Leena Hasselmanin mukaan musaleirillä opitut asiat tukevat SI-lasten itseilmaisutaitoja, tasoittavat altavastaajuutta kuulevien maailmassa ja sitä kautta vahvistavat itsetuntoa.

Juho, 13, on Resonaari-leirillä nyt neljättä kertaa. Hän kuvaa suhdettaan leiriin näin: ”Musta täällä on kivaa – kavereiden näkeminen ja niiden kanssa oleminen tietysti, mutta erityisesti soittaminen on kivaa. Mä olen näillä leireillä käynyt pienestä saakka, ja tykkään tosi paljon soittaa.”

Juhon kohdalla aikainen musiikin harrastaminen leireillä ja musiikkiopistossa on tuottanut mojovaa tulosta: pääsykokeet läpäistyään hän aloittaa syksyllä yläkoulun musiikkipainotteisella luokalla.

***************************************************

Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari on musiikkikasvatuksen, musiikin erityispedagogiikan, musiikkiterapian ja musiikin avulla tapahtuvan kuntoutuksen asiantuntijakeskus sekä kuvionuottimenetelmän kehittämisyksikkö. www.resonaari.fi

Sisäkorvaistute (SI, engl. Cochlear Implant eli CI) on sähköinen kuulokoje. Se on tarkoitettu kuuroutuneille, vaikeasti ja erittäin vaikeasti kuulovammaisille henkilöille, joille tavallisen kuulokojeen antama apu ei ole riittävä. SI-hoidon avulla kuuro, kuuroutunut tai vaikeasti huonokuuloinen lapsi voi kuulla samalla tavalla kuin huonokuuloinen lapsi.  

LapCI ry:n tarkoituksena on tukea sisäkorvaistutteen (SI) saaneita lapsia ja heidän perheitään kautta koko Suomen.

***************************************************